Agilitykoiran vuotta voisi kuvailla palapelillä. Siihen kuuluu monta asiaa, jotka yhdessä rakentavat hyvän pohjan lajiharjoittelulle. Siihen sisältyy mm. koiralle sopivan ruokavalion löytäminen ja koostaminen, riittävä lepo, fyysisen kunnon rakentaminen, jumppa, lajiharjoitukset sekä säännöllinen urheilukoiran kehonhuolto. Eläinfysioterapia Vaikka lajia harrastaisikin vähemmän tavoitteellisesti, tai vaikkapa ilman tavoitteita, säännöllisistä eläinfysioterapiakäynneistä hyötyy varmasti jokainen agilitykoira. Aloitellessani lajia en ollut […]
Tag Archives: treenaaminen
Esimerkki miten rytmittää tavoitteellisesti kilpailevan agilitykoiran kisavuotta Olen kisannut agilityssa sheltti Stellan kanssa useita vuosia ja viimeisimpinä vuosina jopa MM-tasolla asti. Stellan perusvauhti agilityradalla ei ole kuitenkaan koskaan lukeutunut kaikista nopeimpien minikoirien kastiin Suomessa, mutta lajitekniset taidot ja suoritusvarmuus ovat kompensoineet jonkin verran puutteita etenemisvauhdissa. Stellalle on ollut vuositasolla erittäin tärkeää löytää oikeanlainen rytmi peruskuntoharjoittelun, […]
Marraskuinen maa ei ole vielä jäässä. Koira kulkee nenä maata pitkin viistäen puista pudonneiden, rapisevien lehtien seassa. Se pysähtyy ja nuuskii tarkasti. Koira raapaisee etutassullaan maanpinnan rikki ja nuuskaisee multaa. Kaivaa syvemmälle vimmaisesti. Koiraa täytyy toppuutella. Se antaa tutkia kaivamaansa kuoppaa. Työntää kuitenkin kuonoaan kuoppaan ja nuuskii lisää. Etsii yhdessä kanssani. Tuossako? Tuo multainen savipaakun […]
Aimo kasvoi kesän aikana isoksi pojaksi, ja otimme käyttöön Nutrolin® Sport -öljyn, joka on sopinut veijarille todella hyvin. Aimo juoksee luontaisesti paljon ja liikkuu lähes aina täysillä eteenpäin. Se on oikea Ferrari: tassut vain viuhtovat menemään! Välillä huomaan, ettei Aimon pää pysy ihan tassujen vauhdissa. Muutaman kerran se on törmännyt puuhun metsässä, kun tassut ja […]
Menestys agilityssa, kuten kaikissa kilpaurheilulajeissa, perustuu viime kädessä kisasuorituksiin ja tuloksiin. Nämä ovat tietysti keskeisiä, koska kilpailun tarkoituksena on vertailla kilpailijoiden suorituksia keskenään eikä sijoituksia voida jakaa mitenkään muutoin kuin sääntöjen mukaan määritetyin kriteerein. Agilityssa on kuitenkin kyse hyvin virheherkästä lajista, jossa huipputasolla kilpailevillekin on tyypillistä, että tulostaso voi vaihdella kisasta toiseen jopa saman kisapäivän […]
Spanieli ostetaan yleensä tietoisesti jotakin harrastuslajia varten. Päivämäärillä on merkitystä. Varsinkin 10.8. on usein syy ostoon, koska silloin alkaa spanielin kanssa suoritettava metsästys. Metsästys aloitetaan kyyhkyistä, joista jatketaan 20.8. sorsiin ja sen jälkeen 1.9. metsäkanalintuihin. Metsästyskausi spanielin kanssa kestää helmikuun loppuun asti. Jotkut saattavat jatkaa vielä pienpetopyyntiä. Hiilin pennut ostettiin osaltaan metsästykseen. Koirien täyttäessä 6 […]
Mikä tekee agilitysta juuri minun lajini? Korona-aika ja sen myötä tulleet rajoitukset pakottivat monen koiraharrastajan pysähtymään ja miettimään kokonaisvaltaisesti omaa elämäänsä; niin työtilannetta, ihmissuhteita kuin harrastuksia. Agilityn osalta moni harrastaja ajautui tuskailemaan menetettyjä harrastuspuitteita, kalenterista yliviivattuja kisoja ja peruuntuneita koulutuksia. Osa joutui jopa suremaan menetettyä aikaa oman kisakoiran uralta kokonaisen arvokisakauden peruuntumisen vuoksi. Jokainen agilityharrastaja […]
Kevättä kohden mennään kovaa kyytiä! Aurinko paistaa, leskenlehdet kukkivat ja joutsenet uiskentelevat joella. Kevään innoittamana kerron Turhapuron ja Veijarin kuulumisista ja hieman omistakin ajatuksistani koiran treenitauoista. Uunon ja Aimon talvi kului hieman vaihtelevasti. Uunolta leikattiin molemminpuolinen perineaalityrä viikko ennen joulua, ja alkuvuosi meni siitä toipumiseen. Nyt kaikki näyttää taas valoisalta ja hyvältä. Aluksi oli hieman […]
Kokenut ja menestynyt agilitykilpailija Niina-Liina Linna opastaa oheisella videolla, miten koiralle opetetaan nenäkosketus. Nenäkosketus on hyödyllinen taito, jota voi hyödyntää monessa eri harrastuslajissa, kuten myös normaalissa arkielämässä. Katso video ja aloita treenaaminen oman koirasi kanssa. Mukavia treenihetkiä!
Kaunis luonto, vaihteleva suomalainen sää ja metsän moninaiset hajut tarjoavat oivan ympäristön koiran ja ohjaajan yhteiselle harrastukselle, jäljestykselle. Koira nauttii jäljestyksestä erityisesti, sillä se on yksi sen ominaisimmista toiminnoista. Jäljestystä voi harrastaa ilman viralliseen kisaamiseen tähtääviä tavoitteita tai sitten hyvinkin tavoitteellisesti. Tässä jutussa keskitymme Suomen Palveluskoiraliiton alaisen jälkikokeen treenaamisen aloittamiseen. Jos koe ei ole kisamuotona tuttu, […]
- 1
- 2