Olen Susanna, ja hevoseni on 18-vuotias paint-hevonen Charlies Doc Cash eli ”Tossu”. Tossu on ensimmäinen oma hevoseni ja ollut omistuksessani 5 vuotta. Olen aloittanut lännenratsastuksen 10 vuotta sitten ratsastuskoulussa, jossa kipinä syttyi välittömästi tähän lajiin. Ennen ”länkkää” ratsastin koulua/esteitä ratsastuskouluissa ja vuokrasin hevosia tavalliseen humputteluun. Kilpaileminen tuli mukaan vasta Tossun kanssa. Olemme kisanneet tähän mennessä kansallisella tasolla Trail-, Horsemanship-, Pleasure- ja Ranch Riding -lajeja SRL:n kisoissa. […]
Tag Archives: ratsu
Liike on parasta lääkettä, mutta joskus rankan liikunnan jälkeen tarvitaan ylimääräistä apua palauttamaan liikkuminen jälleen mukavaksi ja vaivattomaksi. Rasituksen aikana lihaksissa tapahtuu reaktioita, joiden seurauksena lihakset ovat jäykät ja pahimmillaan jopa kipeät rasitusta seuraavana päivänä. Tämä tila johtuu rasituksen aikana syntyneestä oksidatiivisesta stressistä ja lihaksen matala-asteisesta tulehdustilasta. Tilannetta voi helpottaa suunnittelemalla treenin kyseiselle hevoselle sopivaksi, […]
Minulle on tullut pari uutta kilpailukumppania, ja kerron nyt teille, keitä he ovat ja millaisia tavoitteita minulla on. True Love on jäänyt eläkkeelle. Koetamme saada häntä tiineeksi, jotta meillä kasvaisi hyviä nuoria hevosia. Kisoissa uuden kilpailukumppanin kanssa Kisakauteen 2020 lähden kolmen hevosen voimin. Sain heinäkuussa 2019 rinnalleni uuden kilpailukumppanin nimeltään Luigi 241. Luigi eli suomalaisittain […]
Löysin aikoinaan Nutrolinin tuotteet eläinlääkärin suosituksesta. Päätin kokeilla, ja huomasin niiden todella auttavan ratsujeni hyvinvointiin. Kuulen usein ihmisiltä, että hevosteni karva kiiltää upeasti. He saattavat kysyä, onko niihin suihkutettu showshinea muuallekin kuin jouhiin. Vastaus on ei. Koen, että terveys lähtee sisältäpäin, ja mm. karvan ja jouhien kuntoon vaikuttaa useampi tekijä. Mielestäni myös hevoset tarvitsevat hyviä […]
Fyysinen rasitus tuntuu hevosten lihaksissa samalla tavalla kuin ihmisillä liikunnan jälkeen. Rasituksen määrästä riippuen, lihaksissa on epämiellyttävää tunnetta tai jopa lähes kipua. Seuraavana päivänä liikkeet voivat olla jäykät, ennen kuin lihakset taas vertyvät toimimaan normaalisti. Syynä rasituksen jälkeiseen lihaskipuun on rasituksen aikana lihaksissa ollut oksidatiivinen stressi ja tulehdus. Oksidatiivinen stressi tarkoittaa elimistön tilaa, jossa elimistössä […]
Malin Holmlundin puoliveriratsu on valtavan kokoinen hevonen. Se on siis kaikkea muuta kuin ”lilla gubben”, ”pieni ukko”. Sen säkäkorkeus on 181 senttiä ja paino noin 700 kiloa. Viralliselta nimeltään se on St. Anger, mutta sekään ei kuvaa Lilla Gubbenia, joka on kaikkea muuta kuin täynnä pyhää vihaa tai raivoa. Lilla Gubben on erittäin sosiaalinen ja […]
6-vuotias FWB-tamma Maybe Spooky (i. Don Laurie, e. Barbet DK) eli tuttavallisemmin ”Spooky” asustelee Pohjois-Karjalassa, jossa on maaliskuun lopussa vielä lähes metri lunta. Kevätaurinko lämmittää ihanasti ja Spooky tykkää paistatella päivää auringossa. Harmittavasti pakkasia on ollut vielä maaliskuussakin ajoittain lähes kolmekymmentä astetta, joten melko ohutkarvaisella Spookyllä on täytynyt pitää loimea sekä tallissa että ulkona. Lämpimimpinäkin […]