Tag Archives: koiranpentu

Englanninspringerspanieli Indi on monipuolinen harrastuskoira

Viime kerralla, kun kuulumisiamme oli blogissa, olivat pentumme vasta pieniä. He ovat jo neljännen sukupolven Nutrolin-käyttäjiä, ja heitä näkyy Nutrolin® Puppy & Mom -mainoksissa. Aluksi ei ollut edes tarkoitus pitää pentuja, mutta sitten pentueen pienin ja touhukkain narttupentu alkoi vaikuttaa lupaavalta. Hän sai osuvan nimen Kahdensiskon Ini Mini Miny Mo. Me kutsumme häntä Indiksi. Yllätystulokset […]

Nopeasti kasvava ja kehittyvä belgipentu Ilari ihastuttaa

Muistatteko vielä taskurakettiani Senna-shelttiä tai Luukas-hevosta? Senna kärsi tassuongelmista ja sai avun Nutrolin® Skin & Coat -öljystä. Luukas voi nykyään tosi hyvin parannuttuaan täysin parin vuoden takaisesta ”onnettomuudesta”. Sen sijaan Senna nukkui pois sydänvian uuvuttamana reilu vuosi sitten. Ikävä on ihan hirveä! Nyt meillä on jotain uutta: belgipentu Ilari. Hän tuli vähän kuin vahingossa. Kävin […]

Mistä ottaa koiranpentu turvallisesti ja luotettavasti?

Koiranpentujen kysyntä on tyypillisesti kasvanut, kun ihmisille jostain syystä tulee enemmän vapaa-aikaa. Tämä on näkynyt myös nyt koronapandemian aikana: koiranpentujen kysyntä on selvästi noussut. Koiranpentua ei kannata ottaa hetken mielijohteesta, sillä muutaman kuukauden kevyempi jakso töistä, hetkellisesti lisääntynyt etätyön määrä tai tauko harrastuksista ei riitä perusteluksi koiran ottamiselle. Toivon mukaan koiranpentu kasvaa ja elää perheessä […]

Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta, osa 5.

Pennut oppivat eniten 7–9 viikon ikäisinä. Onkin hienoa, että Suomessa on mahdollista luovuttaa pentu 7-viikkoisena. Perustin pentujen omistajien kesken Messenger-ryhmän, kun pennut olivat vajaan 3 viikon ikäisiä, ja ryhmä toimii edelleen. Oli ihana jakaa alussa kuulumisia ja saada vastaavasti tietoa pennuista luovutuksen jälkeen. Ryhmä on edelleen tiiviissä käytössä pentujen omistajien välillä. Metsästäjien koteihin Pennut muuttivat […]

Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta, osa 4.

Terveiset 5-viikkoisilta pennuilta! Aika on hurahtanut viime viikkoina kuin siivillä. Pentueesta selvisi kolme. Neljäs, se pienin ja heikoin, jouduttiin lopettamaan vajaa kaksiviikkoisena. Sen paino ei noussut, ja imeminen oli todella heikkoa. Päätös oli ehdottomasti oikea. Pyysin varmuuden vuoksi avaamaan pennun lopetuksen jälkeen: avaus kertoi useista vaikeista kehitysmuutoksista sekä rakenteellisista vioista. Ihmeen kaupalla pentu jaksoi sinnitellä […]

Ihastuttavan samojedipojan Toivon loistava ja hurmaava luonne

Samojedipoika Toivo syntyi lokakuun puolenvälin tienoilla yhtä aikaa kahden sisaruksensa kanssa. Toivo saapui kasvattajaltaan laumaamme Paavon sekä isänsä Taavin kaveriksi joulukuun alussa reilun seitsemän viikon ikäisenä. Siitä alkoi meidän yhteinen taipalemme. Loistava luonne vanhemmilta Toivo on alusta asti ollut mitä mahtavin pentu. Se on tullut luonteeltaan kovasti isiinsä. Myös sen äidillä on ihana luonne, joten […]

Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta, osa 3.

Hiilistä tuli äiti 23.1. klo 00.15. Hiilin viimeisestä astutuksesta oli kulunut täydet 59 vuorokautta, jotain uskoimmekin, että jotain saattaisi tapahtua. Lauantaina 22.1. Hiilin ruumiinlämpö laski alle 37 asteeseen. Jännityksellä odotimme lämmön nousemista takaisin normaaliksi 38–39 asteeseen. Tilanne ei edennyt ihan oppikirjan mukaan, sillä normaalilämpöön ei päästy. Plussapalloefektillä ensimmäinen pentu suoranaisesti tipahti pentulaatikon pohjalle lauantain ja […]

Juttusarja cockerspanieli Hiilin pennutuksesta, osa 2.

Meillä olisi vajaa viikko H-hetkeen – Hiilin synnyttämiseen. Ihmeellistä, mitä mieleen tuleekaan. Mitä kaikkea pitää varata ja tehdä? Tärkein ensiksi: muista nauttia! Etelä-Suomen hiihtoloman ollessa käynnissä on hyvä ottaa kavereita kylään ja nauttia sosiaalisesta elämästä. Olen aina luvannut kasvateille ja niiden sukulaisille, että meillä on ovi auki spanieleille. Niin nytkin. Ainoa asia, josta olen tarkka, […]

Mistä lähteä etsimään pentua kun pentukuume iskee?

Minulla on jo toinen pentue tänä vuonna laatikossa tuhisemassa. Kasvatan käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria ja kyselyjä on tullut paljon. Puhelin on soinut riittämiin ja sähköposti täyttynyt viesteistä. Pennun hankkijoiden ajatusmaailma on herättänyt minussa paljon kysymyksiä. Niitä pohdin tässä kirjoituksessa. Käyttökoira ei sovi kaikille Koiran ottaminen ei ikinä saisi olla tunnepohjainen päätös. Parhaimmillaan koiraan tulisi sitoutua moneksi vuodeksi […]