Tag Archives: koira

Sennan tassut kuntoon ihoon vaikuttavien rasvahappojen avulla

Shetlanninlammaskoirani Senna kärsi vuosia etutassujen anturoiden aukeamisista. Tassuongelmat ilmenivät aina alkukesällä, ja useana vuonna arvuuttelimme, pystymmekö osallistumaan agilityn SM-kilpailuihin. Tassut nimittäin aukesivat aina juuri kisojen alla. Yhdetkään kisat eivät tainneet jäädä väliin. Muistan silti kisan, jos toisenkin, johon lähdimme tossut jalassa, jotta jo parantuneet tassut eivät aukeaisi juuri ennen rataa. Yllättävä vinkki Eräänä kesänä SM-kisoissa juttelin […]

Koiravaljakkoajo on kova laji musherille sekä koirille

Vesa-Pekka Lehtomäki on yksi Suomen menestyneimpiä koiravaljakkoajajia. Hän kilpailee sprinttimatkoilla kuuden ja kahdeksan koiran luokissa, joista hän kerännyt sekä sulalla maalla että lumiolosuhteissa useita mitaleita SM-, EM- ja MM-tasolla. Tuorein MM-kulta tuli Italiasta helmikuussa 2018 kahdeksan koiran valjakolla. Vesa-Pekka kilpailee skandinavian houndeilla, joita hän kasvattaa itse. MM-voiton tuoneesta valjakosta seitsemän on hänen omaa kasvattiaan, kaikki […]

Mitä koiran stressi on?

Stressi on tärkeä käsite, kun puhutaan koirien hyvinvoinnista – stressaantunut koira harvemmin on hyvinvoiva, etenkin jos stressi on jatkuvaa. Stressi voi johtua fyysisistä ja/tai henkisistä ärsykkeistä, jotka saavat aikaan koko elimistön kuormittumista ja kiihtymistä. Stressiä voi aiheuttaa epämiellyttävä tilanne, esim. pelottava, jännittävä tai ahdistava tilanne. Toisaalta stressiä voi aiheuttaa myös miellyttävä tilanne, esim. koira odottaa […]