Paimennus on valtavan mielenkiintoinen ja mukaansatempaava harrastus ja meille myös ihan oikeaa työtä. Sipilän Lammastila -nimisellä tilallamme Liedossa kasvatamme suomenlampaita, finndorsetteja ja risteytyksiä. Ensimmäisinä vuosina toimimme ilman paimenkoiria, mutta saimme seurata sivusta paimennusta ja huomasimme, miten kiehtovaa se on. Talossamme on aina ollut koiria, joten ajattelimme, että hankitaanpa mekin paimenkoira. Helppo rotuvalinta Minulle oli selviö, […]
Juulia Jyläs on Suomen tunnetuimpia ja menestyneimpiä esteratsastajia. Hän on asunut lähes 25 vuotta Hollannissa, jossa hän pyörittää puolisonsa Herman van Triestin kanssa Stal van Triest -nimistä valmennus- ja myyntitallia Elburgissa. Juulia on rakentanut alusta lähtien määrätietoisesti ratsastusuraansa. Hän on kilpaillut paljon ja erilaisilla hevosilla. Tavoitteena on ollut eteneminen maailman huipulle. Kaudella 2016–2017 Juulia sijoittui kahdesti […]
Aurinkoiset terveiset Gran Canarialta! Asumme ja työskentelemme mieheni ja kahden koiramme kanssa Gran Canarian saarella ja vietämme kesät Suomessa. Perheeseemme kuuluvat kolmevuotias Suomessa syntynyt Milo-bokseri sekä neljä kuukautta vanha sekarotuinen Blanko, joka on espanjalaisen banaanifarmin kasvatti. Viisi vuotta sitten, kun asuimme mieheni kanssa vielä Suomessa, aloimme kaivata koiraa. Pitkän harkinnan jälkeen roduksi valikoitui bokseri. Tiesimme […]
Kouluratsastaja Jessica Kerttunen alkoi käyttää Nutrolin Hevonen –tuotteita hyvin pian niiden lanseerauksen jälkeen. ”Lähdin kokeilemaan Nutrolin Hevonen Iho ja karvapeite™ -öljyä Weskulla eli Westsidella, koska sillä oli huonolaatuinen, harmahtava karvapeite. Lisäksi kun hevonen onnistui kolhaisemaan itseään, kolhukohtaan tuli lähes aina verinaarmu. Tämä kieli siitä, ettei ihokudos ollut kovin vahvaa. Olin jo aiemmin yllättynyt iloisesti siitä, kuinka hyvin Nutrolin […]
Nutrolin® HORSE-sarjassa on kolme huippulaadukasta omegavalmistetta, jotka tehostavat ruokintaa erilaisissa tilanteissa.
Shetlanninlammaskoirani Senna kärsi vuosia etutassujen anturoiden aukeamisista. Tassuongelmat ilmenivät aina alkukesällä, ja useana vuonna arvuuttelimme, pystymmekö osallistumaan agilityn SM-kilpailuihin. Tassut nimittäin aukesivat aina juuri kisojen alla. Yhdetkään kisat eivät tainneet jäädä väliin. Muistan silti kisan, jos toisenkin, johon lähdimme tossut jalassa, jotta jo parantuneet tassut eivät aukeaisi juuri ennen rataa. Yllättävä vinkki Eräänä kesänä SM-kisoissa juttelin […]
Minulla on ollut newfoundlandinkoiria lähes 20 vuotta. Nöffit ovat hurmaavia, paksuturkkisia, karhumaisia vesipelastajia. Niillä on vahva vietti veteen, ja vesi on ehdottomasti ihaninta, mitä ne tietävät. Paksu turkki ei helposti kastu ihoa myöten, mutta kunnon uimisen jälkeen turkki kestää kuivua parikin päivää. Iho on kovalla koetuksella varsinkin kaulan, kainaloiden, nivusten ja tassujen alueilla. Nöffeillä ihotulehdukset, […]
Identtiset kaksoissisarukset Johanna ja Katariina Isola kasvattavat englanninspringerspanieleita Kahdensiskon nimellä. He ovat kokeneita koiraharrastajia, jotka aloittivat kasvatustyönsä vuonna 2010. Johanna ja Katariina ovat harrastaneet vuosien ajan koiriensa kanssa monia eri lajeja, muun muassa agilitya, jossa he kisasivat 2-luokkaan asti. Viime aikoina harrastaminen on painottunut näyttelyihin, verijäljen treenaamiseen sekä spanieleiden taipumuskokeissa käymiseen. Myös mejä-kokeet ovat tulleet heille […]
Ruotsissa asuvalla islanninhevostamma Maesalla on aina ollut voimakas karvalähtö syksyisin. Syksyyn 2017 asti Maesa tiputti karvansa ja hankasi ihon verille aina loka-marraskuun aikoihin. Iho oli aina arka ja karvaa lähti tupoittain. Maesan omistaja Anette oli huomannut, että Nutrolin hakee iho-ongelmista kärsiviä hevosia testaamaan Nutrolin® Horse Skin & Coat –valmistetta, joten hän hakeutui tuotetestiin Maesan kanssa. Eläinlääkäreillä […]