Opi & Viihdy

Ravitse ja hoida hevosen ihoa sisältäpäin

Hevosten ihoa on hoidettu perinteisesti erilaisilla ulkosilla menetelmillä, kuten pesemällä hoitavilla pesuaineilla tai käyttämällä iholle laitettavia aineita. Ihon ja karvan ulkoinen hoito onkin usein tarpeellista, sillä ne joutuvat kovalle kulutukselle. Hevosia täytyy pestä usein, varsinkin treenissä olevia kilpahevosia, jotka hikoilevat paljon. Lisäksi hevoset rakastavat piehtaroimista, minkä jälkeen karva on enemmän tai vähemmän likainen. Lisähaastetta iholle […]

Suomen flyball-joukkueen onnistuneet EM-kilpailut

Nyt, kun pöly on vähän laskeutunut, voimme muistella, mitä European Flyball Championship 2018 piti sisällään. Kisat järjestettiin Sopotissa Puolassa 24.­–26.8. Tiedossa oli siis ulkomaanreissu koko porukalle. Saavuimme EFC-kisapaikalle torstaina alkuillasta. Kisapaikkana toimi eräänlainen ratsastuskeskus, jossa olisi voinut järjestää kolmet samanlaiset kilpailut samaan aikaan. Flyball-kisakenttiä oli kolme, ja ne oli sijoitettu peräkkäin laukkasuoralle, jossa oli alueen […]

Kalaöljyn omega-3-rasvahapot ja tulehdus; ravitsemusta vai farmakologiaa?

Nutrolin hevonen kala

Omega-3-rasvahappojen vaikutuksia elimistössä on tutkittu aktiivisesti jo yli 40 vuoden ajan. Omega-3-rasvahapot ovat kiistatta eniten tutkittu rasvahappojen luokka. Vahvin tutkimusnäyttö ravinnon omega-3-rasvahappojen hyödyistä liittyy ihmisten sydän- ja verisuonitautien vaaran vähentämiseen, näiden sairauksien riskitekijöiden (veren triglyseridit ja verenpaine) alentamiseen sekä aivojen ja näkökyvyn kehitykseen ja toiminnan tukeen. Tutkimus näillä alueilla on johtanut mm. eurooppalaisiin ravitsemussuosituksiin ja terveysväittämiin.

Nutrolin®- öljyistä saa myös luonnollisen E-vitamiinin

E-vitamiini on ollut esillä sekä koirien että hevosten ruokintaan liittyen. Tiesithän, että hevonen saa Nutrolin®-öljyistä paitsi oikeat omegat, myös tarvitsemansa E-vitamiinin? Myös koirien Nutrolin®-tuotteet ovat sekä rasvahappo- että E-vitamiinivalmisteita. E-vitamiinilisäys tulee edulliseksi tällä tavalla, mistä olemme saaneet paljon kiitosta. E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka toimii elimistössä antioksidanttina. Se siis suojelee soluja aineenvaihdunnassa syntyviltä vapailta radikaaleilta, jotka […]

Juulia Jyläksen Finissä yhdistyvät voima ja suuri sydän

Juulia Jyläksen ratsastama Fini eli virallisesti Finishing Touch Wareslage (i. Quival, e. Qualita van de Groene Haag, ei. Toulon) on Belgiassa vuonna 2005 syntynyt ori. Juulia ja Fini ovat viimeisen parin vuoden aikana nousseet kansainvälisen esteratsastusmaailman huipulle. Voimakas herrasmies Juulian ja Finin yhteistyö alkoi lähes sattumalta. Onnekkaat sattumat jatkuivat, ja Juulia sekä hänen taustallaan oleva […]

Tavoitteena uudet kodit ja turvallinen elämä kodittomille kissoille

Kello 10.45 automme starttaa heinäkuun helteessä kohti Löytöeläinkoti Kaskivaaraa. Olemme ottaneet mukaamme mustan kissanpennunrääpäleen Kasperin, jolla on ripuli ja jonka paino ei tahdo nousta. Kasper on pelastettu ”kauhujen talosta”, jossa sikiää kissapopulaatio vuodesta toiseen. Talon omistaja hillitsee populaatiota muun muassa tappamalla kissoja kirveellä. Tilanteesta on tehty asianmukaiset ilmoitukset eläinsuojeluviranomaisille, mutta nykylainsäädäntö ei anna juurikaan keinoja […]

Nutrolin yhteistyökumppanina mukana Miljoona Mikrosirua -projektissa

Miljoona Mikrosirua on projekti, jonka tavoitteena on siruttaa miljoona eläintä. Projektin kohteena on kasvattajanimettömät kissat, koirat sekä myös kanit. Nutrolin on mukana projektissa yhtenä yhteistyökumppanina. Tämän lisäksi Nutrolinin toimisto muuttui sirutuspaikaksi toukokuun 2018 lopussa, kun siellä järjestettiin sirutuspäivä. Katso oheiselta videota mistä tässä projektissa on kyse!

Mistä lähteä etsimään pentua kun pentukuume iskee?

Minulla on jo toinen pentue tänä vuonna laatikossa tuhisemassa. Kasvatan käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria ja kyselyjä on tullut paljon. Puhelin on soinut riittämiin ja sähköposti täyttynyt viesteistä. Pennun hankkijoiden ajatusmaailma on herättänyt minussa paljon kysymyksiä. Niitä pohdin tässä kirjoituksessa. Käyttökoira ei sovi kaikille Koiran ottaminen ei ikinä saisi olla tunnepohjainen päätös. Parhaimmillaan koiraan tulisi sitoutua moneksi vuodeksi […]

Bernhardinkoira Maisa sai avun karvanlähtöön, kuivaan kirsuun ja halkeileviin anturoihin

Bernhardinkoirat ovat koiramaailman lempeitä jättiläisiä, joiden kanssa voi harrastaa näyttelyiden lisäksi monia eri lajeja. Rotua pitkään harrastanut Noora Eteläniemi kertoi koiristaan sekä kokemuksistaan Nutrolin-tuotteista. ”2-vuotiaana pitkäkarvaisella bernhardinkoiralla Maisalla oli jatkuvaa karvanlähtöä, kuiva nenä sekä halkeilevat anturat. Maisa kävi jo silloin ahkerasti näyttelyissä. Onneksi kokeilimme Nutrolin Skin & Coat® -ravintoöljyä, sillä siitä lähtien Maisan anturat ovat pehmentyneet, […]

Koiran ylipaino on vakava ja koiran terveyttä uhkaava terveysriski

Ylipainoisia koiria arvellaan olevan n. kolmasosan koirista (tai jopa enemmän riippuen mm. maasta, koiran rodusta ja iästä – vanhemmissa koirissa ylipainoisia on vielä enemmän). Koiraa pidetään ylipainoisena, jos sen paino ylittää sen ihannepainon 10-15%. Lihavuus puolestaan on määritelty usein 20% yli ihannepainon. Ihannepainon määrittelyssä voi käyttää apuna koiran painoa sen saavutettua aikuiskokonsa eli painoa 1-2 vuoden […]