Category Archives: Yleistä

Lemmikkialan yritys Olini Oy siirtyy uudelle omistajalle: ”Ruotsista löytyi tekemisen meininkiä, johon mukaan lähteminen on meille uuden alku”

Nutrolin_uusi_alku

Eläinharrastajien tuntema ja arvostama rasvahappo- ja ravintolisäbrändi Nutrolin® on kasvanut viime vuosina vauhdilla myös maamme rajojen ulkopuolella. Etenkin ruotsalainen koira-, kissa- ja hevosväki on ihastunut huippulaadukkaaseen tuotesarjaan. Brändin takana on vuonna 2007 perustettu perheyritys Olini Oy. Ruotsista on tullut Suomea enemmän myös tunnusteluja yritysjärjestelyjen osalta. ”Halusimme turvata Nutrolin®-brändille resurssit kasvuun ja laajenevaan kansainvälistymiseen tilanteessa, jossa […]

Meillä on ikävä teitä ja Messarin hulinaa

Nutrolin_Koiramessut

Voi pojat, miten meitä jännitti joulukuisena aamuna vuonna 2007. Nutrolinin ensiesittely oli Voittaja-näyttelyssä pikkuruisella osastolla, jonka vuokraan olimme juuri ja juuri saaneet rahat kasaan. Kokonainen tuoteperhe oli vasta suunnitelman asteella, ja käsissämme oli yksi ainoa tuote, nykyinen Nutrolin® Skin & Coat. Vuonna 2007 nimi oli Nutrolin® Ravintoöljy. Osasto oli niin pieni, että tiskin taakse mahtui […]

Tieteelliset ja turvalliset Nutrolin®-tuotteet ovat 100% luonnollisia

Tuotteemme on jo pitkään valmistettu Somerolla omassa elintarviketehtaassamme. Nutrolin®-tuotteet ovat 100% luonnollisia ja ihmislaatuisia. Laatu myös säilyy viimeiseen pisaraan saakka, sillä öljyseokset on suojattu hapettumista vastaan menetelmällä, jonka tuotekehittäjämme, rasvahappotutkija, eläinravitsemuksen dosentti, Mikko Griinari, on kehittänyt yhteistyössä Tanskan teknillisen yliopiston (DTU) kanssa. Härski öljy on erittäin haitallista eläimille Laadulla todella on väliä, sillä hapettunut öljy on […]

Eläimellinen meininki Nutrolin-meijerillä

Kun samalle viikolle osui Eläinten viikko ja Suomalaisen työn liiton Tervetuloa meille -teemaviikko, konttorin eläinhullu väki sai kuningasajatuksen: järjestetään oma Eläintenpäivän tapahtuma ja Pop-up shop 4.10.2018. Ehkä tästä tulisi jopa uusi perinne? Nutrolin-toimistona toimivan meijerin pihapiiri tarjoaisi hyvät mahdollisuudet isompienkin eläinten ihailuun. Kunniavieraaksi kutsuimme saman tien Team Rokan, jonka työ norsujen pelastamiseksi on käsittämättömän hienoa. […]

Luentoja, ahaa-elämyksiä ja kohtaamisia sponssi-päivänä

Nutrolin® järjesti sponsoroitavilleen ja yhteistyökumppaneilleen luentopäivän lauantaina 22.9.2018. Päivän ohjelmassa oli sponsoroitavan puheenvuoro Ari Kupariselta sekä luennot Nutrolin®-tuotekehittäjä, rasvahappotutkija Mikko Griinarilta ja eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäiseltä. Luentopäivän tarkoituksena oli tarjota Nutrolin®-käyttäjille päivä täynnä hyödyllistä tietoa. Samalla koko #Teamnutrolin-porukka tapaisi toisensa kasvotusten, ei pelkästään sosiaalisessa mediassa. Ja kyllä hevos- ja koiraväki löysikin yhteistä puhuttavaa! Samalla tuli testattua, […]

Nutrolin®- öljyistä saa myös luonnollisen E-vitamiinin

E-vitamiini on ollut esillä sekä koirien että hevosten ruokintaan liittyen. Tiesithän, että hevonen saa Nutrolin®-öljyistä paitsi oikeat omegat, myös tarvitsemansa E-vitamiinin? Myös koirien Nutrolin®-tuotteet ovat sekä rasvahappo- että E-vitamiinivalmisteita. E-vitamiinilisäys tulee edulliseksi tällä tavalla, mistä olemme saaneet paljon kiitosta. E-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini, joka toimii elimistössä antioksidanttina. Se siis suojelee soluja aineenvaihdunnassa syntyviltä vapailta radikaaleilta, jotka […]

Sponsorointi on parhaimmillaan vuosien yhteistyötä

Meillä on ollut ilo tehdä sponsoriyhteistyötä aivan mahtavien koira- ja hevosharrastajien kanssa vuosien varrella. Monien kanssa yhteistyö on jatkunut jo vuosia. Sponsoroitavamme ovat meille tärkeitä, ja he toimivat myös brändin lähettiläinä. Saamme usein sponsorointipyyntöjä, ja kokosimme tähän joitain ajatuksia, joista toivomme olevan apua kaikille, jotka miettivät sponsorointiasioita. Sponsorointi ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan yhteistyötä, josta sponsorointisopimuksen […]

NUTROLIN® LAHJOITTAA KISSOILLE MIKROSIRUJA

Ja haastaa kaikki mukaan parantamaan kissojen asemaa Suomessa Suomessa hylätään kymmeniä tuhansia kissoja joka vuosi. Se on käsittämättömän häpeällinen ja surullinen asia. Olemme niin eläinrakas kansa että eihän näin pitäisi olla? Eläinsuojeluyhdistysten tilat eivät riitä kaikkien löytökissojen majoittamiseen, eikä kaikille aikuisille kodinvaihtajakissoille löydy millään uutta kotia. Hylättyjä kissoja kuolee joka vuosi kylmään, nälkään, autojen alle […]

Kymmenes kerta Messarissa

Nutrolin® blogi - kymmenes kerta messarissa

Voi pienen tiimimme intoa ja jännitystä, kun Messukeskuksen ovet avattiin joulukuussa 2007. Aamulla olimme pukeneet päällemme edellispäivänä painatetut t-paidat. Iso vihreä logo rintamuksessa konkretisoi kaiken sen minkä takana rinta rottingilla seisoimme. Jännitti hirmuisesti. Jälkikäteen voi vienosti hymyillä noille tyypeille, jotka miniosastollaan odottivat sydän pamppaillen. Takana oli pitkä jakso tutkimusta, tuotekehitystä, testaamista ja patenttihakemuksen kanssa painimista. […]

Kuha on lohesta – rasvahappotutkija soutuveneessä

Kuha

On kesä, istun veneessä ja soudan. Uistimeen tarttuu kala ja hilaan sen veneeseen. Komea kuha oli tarttunut pyydykseen. Jatkan soutamista ja alan kehitellä mielessäni kuha-meemiä. Myönnän, että siitä tuli aika vaatimaton, mutta kuten arvata saattaa, se liittyy rasvahappoihin. Lohiöljy on ollut suomalaisten koiranomistajien suosituin omega-3-rasvahappojen lähde pitkään. Suosiota ovat edistäneet mielikuvat hyvästä laadusta ja korkeista […]