Category Archives: Nutrolin®-meijeri

Kalaöljyä puhtaista vesistä

Kuha

Nutrolinin kalaöljy tulee Someron tuotantoon Islantilaiselta Lysin kalaöljytehtaalta. Kalaöljypohjaisten Nutrolin®-tuotteiden raaka-aine on öljy, jonka valmistuksessa käytetään eri kalalajeja. Näin EPA- ja DHA-pitoisuus on sama jokaisessa valmistuserässä. Yksittäisen kalalajin öljyn omega-3-pitoisuus nimittäin vaihtelee vuodenajan ja kasvuolosuhteiden mukaan. Valitsemamme öljyn valmistuksessa käytetään villejä syvänmeren kaloja, jotka on pyydetty Etelä-Amerikan rannikon puhtaista vesistä. Kalastusta alueella säädellään liikakalastuksen välttämiseksi. […]

Joulukalat. Kertomus joulukaloista ja rasvahapoista.

Nutrolin_Cat_Adult_joulu

Tätä kirjoittaessani jouluun on vielä runsas viikko. Lähestyvän joulun tunne on kuitenkin jo vahva. Olen alkanut tehdä mielessäni listaa jouluruuista. Lapsuudenkodissani pääroolissa olivat laatikot ja liha, kinkku ja karjalanpaisti. Nykyisin herkkujen painopiste on kuitenkin siirtynyt kalojen osastolle. Pystyn luettelemaan helposti 10 erilaista kalaherkkua joita joulupöydässäni pitäisi olla. Ajatus joulupöydän kaloista saa veden kielelle. Edessäpäin olevan […]

Lemmikkialan yritys Olini Oy siirtyy uudelle omistajalle: ”Ruotsista löytyi tekemisen meininkiä, johon mukaan lähteminen on meille uuden alku”

Nutrolin_uusi_alku

Eläinharrastajien tuntema ja arvostama rasvahappo- ja ravintolisäbrändi Nutrolin® on kasvanut viime vuosina vauhdilla myös maamme rajojen ulkopuolella. Etenkin ruotsalainen koira-, kissa- ja hevosväki on ihastunut huippulaadukkaaseen tuotesarjaan. Brändin takana on vuonna 2007 perustettu perheyritys Olini Oy. Ruotsista on tullut Suomea enemmän myös tunnusteluja yritysjärjestelyjen osalta. ”Halusimme turvata Nutrolin®-brändille resurssit kasvuun ja laajenevaan kansainvälistymiseen tilanteessa, jossa […]

Eläinhullujen kokoontumisajot Nutrolin®-meijerillä – mukana menossa Sampo Marjomaa

Eläimellinen päivä Nutrolin-meijerillä

Konttorillamme yleisin puheenaihe ovat eläimet: omat nykyiset ja edesmenneet lemmikit, lapsuuden kaikenkarvaiset (ja -höyheniset) ystävät, koiraharrastusten ylä- ja alamäet, kissojen edesottamukset ja tallilla tapahtuu -tarinat. Kun eläinrakkaus hipoo eläinhulluutta, syntyi idea kutsua isoja ja pieniä ystäviä koolle Eläimelliseen päivään. Testasimme ajatusta Sampo Marjomaan kanssa, ja eläinten ystävänä Sampo oli heti valmis mukaan menoon. Koolle oli […]

Omega-avain eli lyhyt oppimäärä erilaisista rasvahapoista

Nutrolin_Skin_Coat_labrassa-6

Rasvahapot ovat luonnon tärkeimpiä molekyylejä Elimistö rakentuu rasvahapoista – kaikkia elimistön soluja ympäröi rasvahappojen kalvo Rasvahapoista muodostuva solukalvo on solujen toiminnan kannalta elintärkeä rakenne – kaikki liikenne solun ja sen ympäristön välillä tapahtuu solukalvon välityksellä Solukalvojen hyvinvointi pitää yllä elimistön hyvinvointia. Tärkeiden elimistön rakenteiden toiminta perustuu rasvahappoihin (aivot, silmät, iho, sukusolut jne.) Solukalvojen koostumukseen voidaan […]

Muoti-ilmiö nimeltä kookosöljy puhuttaa kuluttajien keskuudessa

Kookosöljy on viime vuosina kasvattanut suosiotaan terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Kiinnostus kookosöljyyn kumpuaa selkeästi jostain muualta kuin tieteestä. Asiantuntija toteaa suoraan, että suurelle suosiolle ei ole mitään faktaperusteita. Pyysimme rasvahappotutkija Mikko Griinaria valottamaan kookosöljyn todellisia ominaisuuksia. Griinari on rasvoista ja rasvahapoista sekä niiden aineenvaihdunnasta väitellyt eläinravitsemuksen tohtori. Virheellisiä tuotelupauksia Kookosöljylle on luvattu melkoisia vaikutuksia, esimerkiksi että […]

Kalaöljyn omega-3-rasvahapot ja tulehdus; ravitsemusta vai farmakologiaa?

Nutrolin hevonen kala

Omega-3-rasvahappojen vaikutuksia elimistössä on tutkittu aktiivisesti jo yli 40 vuoden ajan. Omega-3-rasvahapot ovat kiistatta eniten tutkittu rasvahappojen luokka. Vahvin tutkimusnäyttö ravinnon omega-3-rasvahappojen hyödyistä liittyy ihmisten sydän- ja verisuonitautien vaaran vähentämiseen, näiden sairauksien riskitekijöiden (veren triglyseridit ja verenpaine) alentamiseen sekä aivojen ja näkökyvyn kehitykseen ja toiminnan tukeen. Tutkimus näillä alueilla on johtanut mm. eurooppalaisiin ravitsemussuosituksiin ja terveysväittämiin.

Rasvahappojen lyhyt oppimäärä

Nutrolin® Seniori ravintoöljy

Olen kirjoittanut rasvahapoista ja pitänyt luentoja 20 vuoden aikana paljon. Tutkijanuran aikana olen tehnyt paljon rasvahappojen aineenvaihduntaan liittyvää tutkimusta ja julkaissut kymmeniä tutkimusraportteja ja muita tieteellisiä artikkeleita. Mutta nyt kun pitäisi kirjoittaa blogiartikkeli rasvahapoista, en tiedä mistä aloittaisin. Työskentelen tällä hetkellä koirien, kissojen ja hevosten rasvahappotarpeiden parissa. Kun aloitin rasvahappohommat nuorena väitöskirjatutkijana, kiinnostukseni kohdistui maitorasvaan. […]