Moni koiranomistaja lenkkeilee koiran kanssa juosten, hiihtäen tai vaikka potkukelkan kanssa niin, että koira pääsee samalla vetämään omistajaansa. Vetolajit ovat periaatteessa hyvin helppo aloittaa eikä varusteisiin tarvitse satsata paljon rahaa. Tärkein varusteista on koiralle hyvin sopivat valjaat. Niiden löytäminen ja sovittaminen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Koirarotujen rakenteissa on suuria eroja, mutta onneksi tarjolla on […]
Category Archives: Koirat
Timi on vuonna 2009 syntynyt belgianpaimenkoirauros, joka rakastaa liikkumista. Se kävelee kyllä kiltisti hihnalenkillä, mutta vapaana juokseminen on sen juttu. Tosin ehkä sitäkin enemmän se rakastaa agilitya, uimista ja kickbiken sekä kicksparkin vetämistä. Timillä on kaksi vaihdetta liikkumisen vauhdin suhteen. Ensimmäinen on ”täysillä” ja toinen ”vielä vähän lujempaa”. Sportista Niveleen Timi on syönyt Nutrolin Sportti® […]
Blogissamme on aikaisemmin kerrottu rajakoirana toimivasta saksanpaimenkoira Ceijosta. Ceijon työ koostuu nenän käyttämisestä, sillä se on tuotekoira, jonka tehtävänä on etsiä muun muassa passeja. Passien haistelu on koiralle haastavaa, sillä niistä lähtevä hajukuva on hyvin vähäinen. Koiralta vaaditaan siis hyvän etsintätyöskentelyn lisäksi keskittymiskykyä nenän käyttöön. Ceijon ohjaaja osallistui viime vuonna Frontexin eli Euroopan raja- ja merivartioviraston […]
On hauska harrastaa lajeja, joista löytyy haastetta ja joissa ei ikinä ole täydellinen. Kun lopettelimme Uunon kanssa aktiivista kilpailemista tottelevaisuuskoulutuksessa eli tokossa, ajattelin, ettemme enää koskaan innostu yhtä paljon toisesta lajista ja pääse näyttämään vahvuuksiamme: hyvää keskittymiskykyä ja pitkäjänteistä työskentelyä. Toisin kävi! Ajauduimme FH- eli erikoisjäljestämisen maailmaan, jota pidän koiraharrastuksen kuninkuuslajina. Siinä jyvät erotellaan akanoista. Olen […]
Nyt, kun pöly on vähän laskeutunut, voimme muistella, mitä European Flyball Championship 2018 piti sisällään. Kisat järjestettiin Sopotissa Puolassa 24.–26.8. Tiedossa oli siis ulkomaanreissu koko porukalle. Saavuimme EFC-kisapaikalle torstaina alkuillasta. Kisapaikkana toimi eräänlainen ratsastuskeskus, jossa olisi voinut järjestää kolmet samanlaiset kilpailut samaan aikaan. Flyball-kisakenttiä oli kolme, ja ne oli sijoitettu peräkkäin laukkasuoralle, jossa oli alueen […]
Minulla on jo toinen pentue tänä vuonna laatikossa tuhisemassa. Kasvatan käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria ja kyselyjä on tullut paljon. Puhelin on soinut riittämiin ja sähköposti täyttynyt viesteistä. Pennun hankkijoiden ajatusmaailma on herättänyt minussa paljon kysymyksiä. Niitä pohdin tässä kirjoituksessa. Käyttökoira ei sovi kaikille Koiran ottaminen ei ikinä saisi olla tunnepohjainen päätös. Parhaimmillaan koiraan tulisi sitoutua moneksi vuodeksi […]
Bernhardinkoirat ovat koiramaailman lempeitä jättiläisiä, joiden kanssa voi harrastaa näyttelyiden lisäksi monia eri lajeja. Rotua pitkään harrastanut Noora Eteläniemi kertoi koiristaan sekä kokemuksistaan Nutrolin-tuotteista. ”2-vuotiaana pitkäkarvaisella bernhardinkoiralla Maisalla oli jatkuvaa karvanlähtöä, kuiva nenä sekä halkeilevat anturat. Maisa kävi jo silloin ahkerasti näyttelyissä. Onneksi kokeilimme Nutrolin Skin & Coat® -ravintoöljyä, sillä siitä lähtien Maisan anturat ovat pehmentyneet, […]
Ylipainoisia koiria arvellaan olevan n. kolmasosan koirista (tai jopa enemmän riippuen mm. maasta, koiran rodusta ja iästä – vanhemmissa koirissa ylipainoisia on vielä enemmän). Koiraa pidetään ylipainoisena, jos sen paino ylittää sen ihannepainon 10-15%. Lihavuus puolestaan on määritelty usein 20% yli ihannepainon. Ihannepainon määrittelyssä voi käyttää apuna koiran painoa sen saavutettua aikuiskokonsa eli painoa 1-2 vuoden […]
Paimennus on valtavan mielenkiintoinen ja mukaansatempaava harrastus ja meille myös ihan oikeaa työtä. Sipilän Lammastila -nimisellä tilallamme Liedossa kasvatamme suomenlampaita, finndorsetteja ja risteytyksiä. Ensimmäisinä vuosina toimimme ilman paimenkoiria, mutta saimme seurata sivusta paimennusta ja huomasimme, miten kiehtovaa se on. Talossamme on aina ollut koiria, joten ajattelimme, että hankitaanpa mekin paimenkoira. Helppo rotuvalinta Minulle oli selviö, […]
Aurinkoiset terveiset Gran Canarialta! Asumme ja työskentelemme mieheni ja kahden koiramme kanssa Gran Canarian saarella ja vietämme kesät Suomessa. Perheeseemme kuuluvat kolmevuotias Suomessa syntynyt Milo-bokseri sekä neljä kuukautta vanha sekarotuinen Blanko, joka on espanjalaisen banaanifarmin kasvatti. Viisi vuotta sitten, kun asuimme mieheni kanssa vielä Suomessa, aloimme kaivata koiraa. Pitkän harkinnan jälkeen roduksi valikoitui bokseri. Tiesimme […]