Baileys VK on 12-vuotias estetamma, joka on ollut omistuksessani vuodesta 2015. Meillä on ollut hieman epäonnea, sillä vuonna 2016 Baileys sai vasempaan etujalkaan lievän hankosidevamman, josta se kuitenkin toipui puolessa vuodessa. Keväällä 2017 Baileys alkoi liikkua epämääräisesti, ja sillä todettiin oikeassa etujalassa nivelrikkoa kehänivelen lähettyvillä. Huolellisella hoidolla Baileys on pystynyt olemaan aktiivisessa treeni- ja kilpailukäytössä jo […]
Category Archives: Hevoset
Juulia Jyläs on Suomen tunnetuimpia ja menestyneimpiä esteratsastajia. Hän on asunut lähes 25 vuotta Hollannissa, jossa hän pyörittää puolisonsa Herman van Triestin kanssa Stal van Triest -nimistä valmennus- ja myyntitallia Elburgissa. Juulia on rakentanut alusta lähtien määrätietoisesti ratsastusuraansa. Hän on kilpaillut paljon ja erilaisilla hevosilla. Tavoitteena on ollut eteneminen maailman huipulle. Kaudella 2016–2017 Juulia sijoittui kahdesti […]
Kouluratsastaja Jessica Kerttunen alkoi käyttää Nutrolin Hevonen –tuotteita hyvin pian niiden lanseerauksen jälkeen. ”Lähdin kokeilemaan Nutrolin Hevonen Iho ja karvapeite™ -öljyä Weskulla eli Westsidella, koska sillä oli huonolaatuinen, harmahtava karvapeite. Lisäksi kun hevonen onnistui kolhaisemaan itseään, kolhukohtaan tuli lähes aina verinaarmu. Tämä kieli siitä, ettei ihokudos ollut kovin vahvaa. Olin jo aiemmin yllättynyt iloisesti siitä, kuinka hyvin Nutrolin […]
Nutrolin® HORSE-sarjassa on kolme huippulaadukasta omegavalmistetta, jotka tehostavat ruokintaa erilaisissa tilanteissa.
Muistatko vielä Luukaksen, ravihevosen, josta tulikin ratsu? Tarina siitä löytyy blogistamme täältä. Luukaksen ratsastaja Tanja lähetti meille Luukaksen kuulumisia, joita voit lukea alta: Viime vuodenvaihteessa oli kulunut vuosi siitä, kun aloin ratsastaa Luukaksella pitkän, pitkän tauon jälkeen. Vuoden aktiivinen ratsukoulutus on tuonut Luukaksen elämään paljon uusia asioita. Entiseen ”vain tarhaan ja takaisin talliin” -reittiin on […]
Islanninhevosilla on mahdollisuus kilpailla askellajikilpailuissa, jotka poikkeavat perinteisistä ratsastuskilpailulajeista. Askellajiratsastus muistuttaa eniten kouluratsastusta, mutta kilpailusuorituksessa ovaaliradalla ei näytetä varsinaisia kouluratsastusliikkeitä, kuten väistöjä. Myös islanninhevosella voi osallistua kouluratsastusluokkaan. Islanninhevosilla voi kilpailla sekä sport- että Gæðingakeppni-luokissa. Mitä vaaditaan? Normaalisti suorituksissa katsotaan eri askellajeja, harmoniaa, siirtymisiä sekä ratsukon yhteistyötä. Hevosen täytyy suorittaa siltä vaaditut tehtävät positiivisena ja luottavaisena […]
Ruotsissa asuvalla islanninhevostamma Maesalla on aina ollut voimakas karvalähtö syksyisin. Syksyyn 2017 asti Maesa tiputti karvansa ja hankasi ihon verille aina loka-marraskuun aikoihin. Iho oli aina arka ja karvaa lähti tupoittain. Maesan omistaja Anette oli huomannut, että Nutrolin hakee iho-ongelmista kärsiviä hevosia testaamaan Nutrolin® Horse Skin & Coat –valmistetta, joten hän hakeutui tuotetestiin Maesan kanssa. Eläinlääkäreillä […]
Malin Holmlundin puoliveriratsu on valtavan kokoinen hevonen. Se on siis kaikkea muuta kuin ”lilla gubben”, ”pieni ukko”. Sen säkäkorkeus on 181 senttiä ja paino noin 700 kiloa. Viralliselta nimeltään se on St. Anger, mutta sekään ei kuvaa Lilla Gubbenia, joka on kaikkea muuta kuin täynnä pyhää vihaa tai raivoa. Lilla Gubben on erittäin sosiaalinen ja […]
Zico (Pin Rock´s Zico) on 10-vuotias FWB-tamma, kouluratsastaja Maarit Raiskion kilpahevonen. Zico on voittanut muun muassa Breeders’ Prizen kouluratsastuksessa vuonna 2014. Hieno ja osaava kouluratsu palaa kilpailuradoille Maaritin kanssa tänä vuonna. Zico osaa kouluratsastusliikkeiden lisäksi myös espanjalaista käyntiä, jonka Maarit on opettanut pakkaspäivinä, kun ei ole voinut ratsastaa kunnolla. Zicolla on muitakin taitoja: se on […]
Hertta on 12-vuotias FWB-tamma, jonka kanssa treenataan ahkerasti kouluratsastusta. Kouluratsastuksen vastapainoksi Hertan kanssa maastoillaan paljon. Hertta on tällä hetkellä helppo A –tasolla, mutta tavoitteena on nostaa Hertta vaativa B -tasolle. Treenaaminen on ollut haasteellista, koska pitkärunkoisen Hertan selän, niskan ja takareisien lihakset ovat kipeytyneet helposti. Tästä syystä myös palautuminen rankemmista valmennuksista on ollut hidasta. Hertan […]