Koirat
Hyvinvoiva agilitykoira edellyttää säännöllistä kehonhuoltoa
maalis
Kun harrastaa agilitya koiriensa kanssa tavoitteellisesti, sisältyy siihen myös sopivan ravinnon, levon, fyysisen kunnon tekemisen ja lajiharjoittelun ohella myös urheilukoiran säännöllinen kehonhuolto. Säännönmukaisesta eläinfysioterapeutin käsittelystä hyötyisi varmasti myös ne, jotka harrastelevat tätä fyysisesti vaativaa koiraurheilulajia vähemmän tavoitteellisesti. Lajin parissa aloittelevalle harrastajalle koiran kehonhuoltoon liittyvät asiat saattavat kuitenkin tulla tietoon vasta myöhemmin, tai niin kävi ainakin minulle silloin kun itse agilityn parissa aloittelin noin 8 vuotta sitten.
Toivon, että nykyisin agilityn lajikehityksen myötä koirien kehonhuollosta tieto kantautuu nopeammin myös uusien harrastajien korviin. Ajattelin tässä kirjoituksessa jakaa teille oman tarinani siitä, miten säännöllisestä ”koiran huoltamisesta” on tullut itselleni tärkeä osa agilityharrastustani.
Harrastaessani pelkästään vielä tottelevaisuuskoulutusta (tokoa) ensimmäisen koirani Sulon kanssa, olin kuullut vain koirahierojista. Tästä syystä myös ensimmäinen agilitykoirani Stella kävi ensimmäisten elinvuosiensa aikana muutamia kertoja vuodessa koirahierojalla. Stella tuntui kuitenkin olevan jatkuvasti jumissa ja käsittely teki selvästi myös kipeää.
Silloin otin asioista enemmän selvää todetakseni, että Stellan kohdalla jumitusta aiheuttavien syiden täytyi löytyä syvemmältä eikä silloinen huoltoväli myöskään tuntunut Stellalle riittävältä. Niinpä Stella aloitti käynnit eläinfysioterapeutin/-osteopaatin käsittelyssä – ei kovin usein mutta kuitenkin. Muistan silloisen kokeneen eläinosteopaatin maininneen, että agilityn arvokisoihin tähtäävillä agilityharrastajilla oli tapana käyttää koiriaan peräti kuukauden välein käsittelyssä. Ajatus tästä jäi kuitenkin silloin vain mieleeni muhimaan ja ajattelin, ettei se ollut meidän kohdalla vielä ajankohtaista.
Säännöllistä käsittelyä ja kotijumppaa
Kun sitten vuonna 2014, ensimmäisen arvokisakautemme jälkeen, Stellalle sattui kisoissa loukkaantumisia, kuten putkissa kaatuilua ja puomilta putoamisia, tajusin ettei koiralla voinut olla kaikki hyvin. Päädyin kiireellisen hoitoajan tarpeessa eläinfysioterapeutti Tanja Kotin vastaanotolle, josta seurasi pitkä, lähes vuoden kestänyt kuntoutusprosessi. Stella oli tuolloin vain 3-vuotias ja tilanne siihen nähden vakava, joten pelkäsin agilityuramme päättyvän hyvin varhain.
Eläinfysioterapian avulla Stella kuitenkin kuntoutui lopulta parempaan kuntoon kuin oli koskaan aikaisemmin urallaan ollut. Avainasemassa kuntoutukselle oli nimenomaan säännöllinen eläinfysioterapia Kotin vastaanotolla sekä kotona tehdyt jumppaharjoitteet. Siitä lähtien olen pitänyt kiinni säännöllisistä eläinfysioterapeutin käsittelykäynneistä 4-5 viikon välein, joiden pääpaino on ollut koirieni ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa.
Missä siis meni vikaan? Mitä olen tästä kokemuksesta oppinut?
Stellan tapauksessa ennaltaehkäisevää ja ajoissa puuttuvaa kehonhuoltoa oli ollut liian vähän, jonka vuoksi koko koira oli kokonaisuudessaan aivan jumissa. Tämä oli todennäköisesti altistanut sen myös useille agilityssa sattuneille tapaturmille, koska se oli oppinut kompensoimaan eli ts. käyttämään kroppaansa väärin, joka oli entisestään pahentanut tilannetta.
Huomioitavaa on kuitenkin se, että nämä ”jumit” olivat pitkään sellaisia, etteivät ne päällepäin edes Stellasta näkyneet. Jokin osa minusta pystyi havaitsemaan sen, että kaikki ei ollut kunnossa ja näin jälkikäteen mietittynä, olisin voinut luottaa omiin vaistoihini harrastusintoni keskellä jo aikaisemmin. Stella ei ikään kuin ”tuntunut käteen” normaalilta, vaan esimerkiksi agilitykisoissa meille sattui paljon epätyypillisiä virheitä.
Stella ei esim. reagoinut ohjauksiini yhtä herkästi eikä irronnut yhtä hyvin hyppyesteille kuten tavallisesti. Kun vihdoin pääsimme aloittamaan kuntoutusprosessin eläinfysioterapeuttimme kanssa, jumien avaaminen vei enemmän aikaa, kuin jos niihin olisi päästy puuttumaan aiemmin. Tässä on siis yksi tärkeä syy sille, miksi pyrin pitämään käsittelyjen välit säännöllisinä ja vien koirani käsittelyyn mieluummin tiiviisti ja ennaltaehkäisevästi, kuin liian harvoin ja myöhään.
Rämäpää Raichu
Kun sheltti Raichu saapui pikkupentuna perheeseemme v. 2016 oli sanomattakin selvää, että se pääsisi mukaan Stellan eläinfysioterapiakäynneille. Raichu pääsi siis jo pentuna totuttelemaan käsittelytilanteeseen, jossa siltä saatiin avattua jo synnytyksen jälkeiset ja pentulaatikolta peräisin olleet varhaiset jumit. Yhteistyössä eläinfysioterapeuttimme kanssa, olemme Raichun kanssa aloittaneet agilityssa lajiharjoittelun sen mukaan mihin Raichu on ollut fyysisen kehityksensä puitteissa valmis.
Maltilla etenemisestä ja yhteistyöstä ammattiosaajan kanssa on ollut Raichun kohdalla paljon hyötyä, erityisesti lajin aloitusvaiheessa. Kuten Stellalla, myös Raichulla on paljon agilityyn soveltuvia ominaisuuksia kuten helppo koulutettavuus ja motivoitavuus. Raichu on kuitenkin Stellaan verrattuna ”kuumapäinen” koira, jonka etenemisvauhti on radalla kovempi, joka jo itsessään lisää riskejä vaaratilanteille ja loukkaantumisille agilityssa. Erityisen paljon riskialttiutta Raichun kanssa harrastamiseen olisi tuonut sellaiset vaatimukset, joihin se ei vielä fyysisen kehityksensä ja kehonhallintansa puolesta olisi ollut valmis.
Raichu on kehittynyt omaan tahtiinsa, jonka vuoksi esim. ensimmäiset pujotteluharjoitukset kepeillä tehtiin vasta noin 1,5 -vuoden iässä. Raichulle on kaikesta huolimatta varmasti sattunut enemmän kaikenlaista jo tähänastisen uransa aikana verrattuna Stellaan, joka ei etene radalla yhtä rämäpäisenä. Eläinfysioterapeutin tiiviissä seurannassa Raichu on kuitenkin toistaiseksi säästynyt sairauslomilta ja pidemmiltä kuntoutusprosesseilta, vaikka kaatumisilta, liukastumilta ja törmäyksiltä ei ole kovan vauhdin vuoksi voitu välttyä. Pienetkin matkan varrelle sattuneet lihaspuolierot on saatu aina korjattua nopealla puuttumisella ja jumppia on saatu kohdennettua oikeisiin lihasryhmiin eläinfysioterapeutin avustuksella.
Säännöllistä huoltoa
Eläinfysioterapeutin kuukausittaisista käynneistä on siis tullut itselleni tapa, jota ilman en varmasti osaisi agilitya edes harrastaa.
Säännöllinen koirien huoltaminen on vaatinut luonnollisesti myös sitoutumista ja suunnittelua sekä oman panoksensa ohjaajan kukkarosta.
Olen kuitenkin omalla kohdallani päätynyt siihen, että jos minulla on varaa kisata ja käydä valmennuksissa, on minulla varaa myös huollattaa koiriani säännöllisesti. Ja jos rahaa ei ole, voin aina jättää yhden kisareissun väliin, jonka starttimaksuilla saan jo ainakin yhden käyntimaksun katettua.
Koirieni säännölliset eläinfysioterapiakäynnit ovat pitäneet myös oman mieleni rauhallisena ja olen voinut hyvillä mielin harrastaa ja kisata, tietäen missä milloinkin mennään koirieni fyysisen kunnon kanssa. Lisäksi on ollut ihana nähdä miten omat koirani rentoutuvat käsittelytilanteessa ja nauttivat käsittelystä, jonka jälkeen havaitsen usein myös positiivisen eron niiden liikkumisessa radalla ja sen ulkopuolella.
Kirjoitus: Sonia Delatte Kuvat: Sonia Delatte ja Jenni Liukkonen / Nutrolin (kisakuvat)
