Omistan kolme aktiivisessa harrastusiässä olevaa koiraa ja meidän lajikirjomme on laaja. Olen tottunut kuulemaan ”miten ihmeessä sä kerkeät treenaaman noin paljon?”
Usein siis oletetaan, että jos koirilla on useampi laji ja tuloksia tulee, treenataan todella paljon. Tästä sainkin idean kirjoittaa aiheesta.
Panosta pohjiin
Kun minulle tuli 7 vuotta sitten oma ensimmäinen harrastuskoirani en silloin ollut suunnitellut kisaavani 11 eri lajissa samalla koiralla. Miten tähän sitten päädyin…
Pennun saapuessa taloon panostan pennun sosiaalistamisen lisäksi minun ja pennun välisen vahvan suhteen ja yhteyden luomiseen enemmän kuin mihinkään varsinaiseen lajitreeniin. Suhteen luominen rakentuu meillä toisiimme tutustumisesta, yhdessä leikkimisestä ja siitä, että minä opetan pennun oppimaan ja samalla itse opin pennusta paljon. Oppimaan opettaminen lähtee siitä, että opetan pennulle klikkerin (naksuttimen) merkityksen. Naksuttaminen siis pohjautuu siihen, että koira ehdollistetaan tiettyyn signaaliin kuten naksuttimen ääneen. Koira oppii yhdistämään naksuttimen äänen (aiemmin neutraali ärsyke) sille merkitykselliseen asiaan, kuten ruokaan. Koira oppii ymmärtämään, että naksauksen kuuluessa se on tehnyt oikein ja siitä seuraa palkkio.
Aluksi pentu siis syö ruokanappuloitaan menetelmällä naks ja nami. Kun olen jonkin aikaa syöttänyt ruokanappuloita pennulle naksuttelemalla, valitsen helpon opetettavan tehtävän ja meillä se on ollut nenäkosketus käteen. Vaikka tässä tulee opetettua jo ensimmäinen ”temppu” itse en ajattele sitä niinkään tavoitteena vaan sen, että pentu oppii olemaan aktiivinen ja yrittämään sen sijaan, että se olisi passiivinen.
Kun klikkerin ääni on ehdollistettu pennulle ja se on todettu toimivan ensimmäisen tempun opettamisen yhteydessä, alan pennun oman toiminnan kautta poimimaan klikkerin avulla uusia haluttuja toimintoja, joista on hyötyä tulevaisuudessa. Nyt minulla on aktiivinen pentu, joka on oppinut oppimaan ja tarjoamaan asioita ja minun tehtäväni on poimia ja vahvistaa haluttuja toimintoja ja myöhemmin nimetä nämä eli yhdistää niihin vihjesana.
Koska minulla on noutajia, vahvistan pennusta asti nenänkäyttöä aktivoinnin avulla. Jälleen kerran, tavoitteena ei ole mikään tekninen tehtävä tai suoritus, vaan pentu oppii nenänkäyttöä syömällä ruokaansa etsien sitä nurmelta tai talvella ”nuuskumatolta”. Saatan myös omaan pihaan tai lähimaastoon kävellä jäljen tiputellen ruokanappulat jäljelle ja pentu saa vapaana kulkien etsiä ruokansa jäljeltä. Näin olen jo aktivoinnin kautta rakentanut pennulle lähes huomaamatta etsinnän sekä jäljen alkeita.
Kun työkalupakissa on välineitä
Kun pohjat on rakennettu huolella ja työkalupakissa on vahvoiksi rakennettuja pieniä tehtäviä, näistä on helppo lähteä rakentamaan kokonaisuuksia. Esimerkiksi noutoliike rakentuu halusta juosta noudettavalle esineelle, esineeseen tarttumisesta, palauttamisesta ohjaajalle ja palauttamisesta haluttuun luovutusasentoon. Pennulle vahvistan paljon sen halua kantaa ja esitellä erilaisia tavaroita minulle, ja tästä rakentuu yksi noutoliikkeen palanen vähän kuin itsestään. Olen ensimmäisenä tehtävänä pennulle opettanut nenäkosketuksen käteen, joten siitä on noutojen palautuksessa suuri apu, kun koiralla on selkeä targetti mihin se suuntaa sen jälkeen, kun se on tarttunut noudettavaan asiaan. Leikin paljon pennun kanssa ja leikin varjolla vahvistuu halu tarttua erialisiin esineisiin ja jälleen on rakentunut noutoliikkeen yksi palanen. Kun kaikki palaset ovat vahvoja, voidaan ne yhdistää kokonaiseksi noutoliikkeeksi.
Huomasin ensimmäisen varsinaisen harrastuskoirani Lilan kohdalla hyvin pian tämän, miten lajit sisältävät varsin paljon samoja elementtejä. Itse aloitin etsintätreenit noutajien rodunomaisia lajeja silmällä pitäen eli teimme niin sanottua hakuruutua dameilla. Koira etsii siis metsästä näitä kangaspatukoita ja palauttaa ne minulle. Kun sitten aloitin palveluskoirien haun treenaamisen, oli ilo nähdä, miten luonnostaan koira eteni metsässä ja reagoi maalihenkilön hajuun. Varmasti damien kanssa tehty etsintä ja nenänkäytön vahvistaminen pennusta asti tuki tätä. Palveluskoiralajeihin kuuluu myös niin sanottu esineruutu eli koira etsii esineitä 50mx50m kokoiselta alueelta ja palauttaa ne ohjaajalle. Tätä en koskaan joutunut Lilalle opettamaan erikseen. Jälleen kerran kaikki palaset tuli jo ”valmiina” toisista lajeista. Koirallehan tämä oli ihan sama tehtävä, kun damien etsiminen.
Toinen esimerkki tulee mieleeni, kun noutajien lajeissa opetetaan koiralle etsimään damia pieneltä alueelta eli opetetaan niin sanottu lähihaku. Itsehän opetan samaa ideaa pennulle jo aiemmin mainitsemani aktivoinnin kautta eli piilotan nameja ”nuuskumattoon” (toiset puhuvat aktivointimatosta) tai nurmikolle ja pentu etsii niitä. Lähihakuunkin siis rakentuu palaset aivan muualta, kun lajitreenistä. Tämä sama lähihaku sitten kantoi meille palveluskorien etsintäkokeen tarkkuusruutuun, jossa koira siis etsii pienen esineen 3mx3m suuruiselta tallatulta alueelta. Jälleen kerran tehtävä on käyttää nenää, vain etsittävä kohde on eri.
Omien koirieni lajit ovat suurin osa nenänkäyttöä eli vaikka meillä on usea laji, ei treenimäärä ole varmastikaan suhteessa isompi kuin muilla. Itse asiassa treenaan lajeja kausittain ja jokaisen lajin treeni tukee tavalla tai toisella toisiaan. Meidän tiimimme salaisuus on varmasti myös se, että itse luotan omien koirieni vahvuuksiin ja niillä on jo pelkästään rotunsa puolesta hyvin vahva nenänkäyttö ja ne myös mielellään sitä käyttävät.
Jos olet ajatellut, että haluaisit harrastaa useampaa lajia, mutta sinulla ei ole aikaa opettaa koiralle kaikkia tarvittavia asioita niin rohkaisen kuitenkin kokeilemaan, sillä saatat yllättyä siitä mitä koirasi jo itse asiassa osaa.
Marita Yli-Huhtala
Marita on intohimoinen koiraihminen Porista ja laumaan kuuluu tällä hetkellä viisi labradorinnoutajaa.
Hän harrastaa monipuolisesti koirien kanssa kaikkea, aina metsästyksestä tokoon ja hajutreeneistä hakuun.
”Olen ollut todella tyytyväinen Nutrolin® tuoteperheeseen ja se on kulkenut koiriemme matkassa pentulaatikosta asti ja tulee kulkemaan läpi elämän.”