Hevoset
Lämminveriravuri Pasin kilpailupäivässä juhlan tuntua
touko
Yleisölle yhden lähdön jännitysnäytelmä kestää muutaman minuutin. ”Lähtö hyväksytään” -kajahduksen jälkeen jännitys saattaa laueta saman tien pitkäksi venyvään alkulaukkaan ja rypistyvään totolappuun, tai vasta loppusuoran ilon kiljahduksiin ja totoluukulta lunastettavaan kahisevaan.
Mutta millainen päivä on hevosella ja valmentajalla tuon lyhyen urheilusuorituksen lisäksi? Tässä kirjoituksessa kerron Pasin ja minun kilpailupäivän kulusta.
Odottavan aika on pitkä
Pasin kanssa suuntaamme yleensä iltaraveihin, joten päivä alkaa tavanomaisin rutiinein. Henkilökohtaiseen huippuunsa viritetty hevonen tarkastetaan aamulla, ja Pasi pääsee tarhaan ulkoilemaan. Ihmisille aamupäivä tuntuu pitkältä, ja odotusta voi helpottaa esimerkiksi kanniskelemalla tavaroita edestakaisin. Kun traileria viritetään auton perään, spekuloivat hevoset keskenään, kenellä käy tänään munkki.
Puunausten kautta matkaan
Pasi saa levähtää ja juoda karsinassaan hieman ennen kuin hermostunut hyörinä hevosen ympärillä alkaa. Otsaharjan letityksestä Pasi viimeistään tietää, että edessä oleva matka on onneksi raviradalle eikä klinikalle. Kolmannen kerran tarkistetaan, että kaikki varusteet valjaista jäniksenkäpälään ovat mukana.
Pasi astelee traileriin rutiininomaisesti toisella yrittämällä, ja matka radalle voi alkaa. Pasi on rento matkustaja ja osaa laskea mutkien perusteella, milloin ollaan perillä. Kotiradalle Teivoon on noin kymmenen käännöstä.
Säpinää kilpailupaikalla
Kilpailupaikalla riittää aina ihmeteltävää. Pasi kuuntelee kaiuttimista selostusta, kammoksuu pikkuisia raviponeja ja tervehtii ohikulkevia kanssakilpailijoita. Taustajoukolla alkaa tässä vaiheessa perisuomalainen sanattoman työskentelyn vaihe. Oma rooli tiedetään siitä erikseen sopimatta, ja kaavasta poikkeaminen on kiellettyä esimerkiksi valjastusjärjestyksessä. Yksi laittaa alapuolen eli jalkasuojat, toinen yläpuolen eli silat ja päävehkeet, ja kolmas vastaa takapuolen tuotosten poiskeräämisestä.
Pasi lämmitetään ennen starttia radalla, ja jännitys alkaa tiivistyä. Jos ohjastan kilpailussa itse, piilottelen ennen lähdön esittelyä kärryjen takana miettien, miksi ihmeessä en harrasta virkkausta. Pasin uskolliset fanijoukot käyvät katoksella tervehtimässä ja tsemppaamassa.
Totuuden hetki
Tunnelma Pasin kyydissä on ihanan kutkuttava, ja noin 25 ajetun startin varmuudella tarkistan vielä, että muun muassa kulkusuuntani on oikea. ”Sata metriä starttiin” -komento nostattaa viimeistään karvat ja korvat pystyyn, ja sitten mennään.
Oikea askellaji on viime starteissamme ollut valitettavan hakusessa. Jos tähdet ovat kohdillaan ja meille suodaan kilpailun jatkuminen etukaarteenkin jälkeen, voin hengittää ensimmäisen kerran. Maaliin tullessa riemuitaan joko sijoituksesta, ravilla pysymisestä tai vaikka sitten kauniista kevätpäivästä, jos perinteisesti ymmärrettyä menestystä ei ole tullut.
Startin jälkeen hevonen huolletaan ja sännätään tallikahvioon hakemaan pullat ja kahvit. Pasi menee jälleen toisella yrittämällä traileriin, ja kotimatka alkaa.
Autossa katsotaan nauhoite startista ja analysoidaan pullan syönnin ohella juoksun kulkua. Taustajoukkojen kanssa pohdimme aina, mitä voisimme tehdä paremmin. Koska Pasi on kuitenkin ensisijaisesti rakas harrastekaveri, viimeistään tallin pihatiellä hevonen on tituleerattu ”tauluaan paremmaksi” eli kelpo peliksi.
Tärkeä jälkihoito
Tallilla huolletaan vielä lisää hevosta ja pestään varusteita. Ravipäivän adrenaliiniryöpyn jälkeen maistuu uni molemmille. Aamupalan yhteydessä Pasi saa Nutrolin® Hevonen Sportti -öljyä, jotta palautuminen tuosta reilun kolmen minuutin urheilusuorituksesta sujuisi mahdollisimman nopeasti. Sportin avulla olemme saaneet kokea monia kilpailupäiviä, jotka ovat meille aina kuin juhlapäiviä.
terveisin
Satu ja Pasi
Kuvat: Ville Mikkola (ajokuvat), muut Satu Lyytinen
