Jälki, oi jälki – Hanna Närhen hyviä vinkkejä jäljen treenaamiseen

Kaunis luonto, vaihteleva suomalainen sää ja metsän moninaiset hajut tarjoavat oivan ympäristön koiran ja ohjaajan yhteiselle harrastukselle, jäljestykselle. Koira nauttii jäljestyksestä erityisesti, sillä se on yksi sen ominaisimmista toiminnoista. Jäljestystä voi harrastaa ilman viralliseen kisaamiseen tähtääviä tavoitteita tai sitten hyvinkin tavoitteellisesti. Tässä jutussa keskitymme Suomen Palveluskoiraliiton alaisen jälkikokeen treenaamisen aloittamiseen. Jos koe ei ole kisamuotona tuttu, kannattaa tutustua lajiesittelyyn liiton sivuilla*.

Jäljen treenaamisen aloittaminen ei katso koiran ikää. Moni aloittaa tavoitteelliset, suunnitellut treenit jo pentuna, mutta kyllä vanhakin koira nauttii nenän käytöstä. Ohjaajan tehtävä on vain suunnata hajutyöskentely oikeaan asiaan: ihmisen jälkeen. Kun ollaan metsässä, tärkeintä on seurata ihmisen askeleen aiheuttamaa rikkoutuneen maan hajua, ei kaikkea sitä hajualuetta, jonka ihminen on jättänyt metsän kankaalle leijumaan. Mitä paremmin koiralle saa opetettua askeleen merkityksen, sitä helpompaa on edetä kohti jälkikokeita ja arvokisoja.

Sorkkaeläinten jäljiltä hyviä häiriötreenejä

Hirvi on leppoisa metsän asukki, jonka jälkiä ja jätöksiä löytyy alavien maiden lisäksi mitä kummallisimmista rinteistä ja pusikoista. Jos etsit metsää, missä olisi hirven jälkiä, niin teiden hirvialueiden varoitusmerkit ovat hyviä vinkkejä alueista, joilla varmasti jälkiä löytyy.

Kauriit ja metsäpeurat ovat vikkeliä ja uteliaita, tosin myös valtavan arkoja, ikiliikkujia. Usein yksi peura tarkoittaa, että lähistöllä on useampikin peura. Jos jäljestyksen aikana tapaa metsässä peuran tai kauriin, koiralle saattaa tulla hurja mielenkiinto seurata tätä nopeaa liikkujaa. Kohtaamisen jälkeen kannattaa pitää metsässä pieni tauko ja sitten vasta jatkaa jäljestystä. Jos koira on jo kokenut jäljestäjä ja tällaisten eläinten kohtaamisten jälkeen onkin vaikea jatkaa jäljestystä, kannattaa suunnitella jälkitreeni, jossa jälki olisi helppo (helminauha?) mutta ympäristö vaikea (hevos-, lehmä- tai lammaslaidun?). Näiden kautta koira saa tukea siihen, että jäljestys kannattaa, vaikka ympärillä (viereisellä laitumella) olisi muita eläimiä.

Näin minä aloitin

Minulla on kokemusta kolmesta bordercolliesta, jotka rodunomaisesti ovat olleet hyvin aktiivisia, yritteliäitä ja nopeasti oppivia – niin hyvässä kuin pahassakin. Yhden kanssa aloitin makkararuudulla. Tallasin nurmikolle noin metri kertaa metrin kokoisen ruudun ja laitoin sille ruokaa. Koira tuotiin alueelle hihnassa, ja kas kummaa, ilman sen suurempia hankaluuksia se oppi, että tallatulta alueelta löytyi ruokaa ja puhtaalta alueelta ei.

Ahne koira nautti ja pysyi alueella helposti. Iso ongelma oli kuitenkin se, että koira oli nopea ja ketterä: se oppi, että työtä voi tehdä moneen suuntaan samaan aikaan. Kun siirryin tekemään nurmikolle varsinaista jälkeä, joka johti eteenpäin, koira pyörähteli, peruutteli ja kääntyili. Intoa oli paljon.

Toisen koiran kanssa aloitin metsässä niin, että jätin koirani avustajalle. Koira näki, kun lähdin metsään piiloon. Vartin päästä avustaja lähti etsimään minua koira hihnassa. Koira ymmärsi hyvin pian käyttää jälkeä etsinnässä, mutta jäljestys oli sahaavaa siksakkia, nopeaa, ryntäävää jopa. Kisoihin ei sellaisella tyylillä olisi asiaa, koska koira tuskin löytäisi jäljelle sijoitettuja keppejä.

Makkarapolulta helminauhaan

Aikaisemmasta viisastuneena hylkäsin ruudun ja metsään piiloutumisen ja kehitin makkarapolun. Idea on sama kuin makkararuudussa: tallatulta alueelta löytyy jotain hyvää, mutta alueen muoto on pitkä ja niin kapea, että koiran ei tarvitse askeltaa sivusuunnassa löytääkseen nameja. Käytännössä kävelin jäljen jalat vierekkäin tampaten maahan polun, jolle sirottelin nameja – paljon. Koira tuotiin jäljen alkuun hihnassa ja sen jälkeen ohjaus olikin aika turhaa, koska koira ”vain söi”. Tällä makkarapolulla koira pystyi oppimaan rauhallisen, luonnollisen kävelyn ilman eteenpäin ryntäämistä tai paikalla pyörimistä.

Makkarapolusta siirryimme helminauhaan, jossa askeleet kulkivat luonnollisesti omaa raidettaan, mutta askelien väliin ei jäänyt tyhjää aluetta. Kun jälkeä katsoi, se näytti helminauhalta. Askeleet olivat kiinni toisissaan, eivät peräkkäin vaan omilla raiteillaan. Jokaisella askeleella oli 3–5 nakkia. Tässä treenissä koira oppi jo ”tikkaamaan”, eli vaikka koira käveli keskellä jälkeä, sen pää siirtyi puolelta toiselle askeleen vaihtuessa. Sitä taitoa tarvitaan jatkossa, kun askelien väleihin jätetään luonnollinen tyhjä väli.

Jänis on yleinen eläin niin pellolla kuin metsässäkin. Sen papanat ovat koirille usein suurta herkkua. Jos jälkikoira vaihtaa ihmisen jäljen jäniksen jälkeen, usein koira löytää valinnalleen jäniksen jättämiä ”palkkoja”. Jos toivot treeniin paikkaa, jossa on olisi jäniksen jälkiä valmiiksi hyvin, tutustu kaupungin (koirille sallittuihin) viheralueisiin. Varhain kesäaamuna tällaisen alueen nurmikolle tehty helminauha on oikein hyvä harjoitus ja ajaa hyvin asian, vaikkei treeni metsän rauhassa tapahdukaan.

Häiriöitä mukaan vähitellen

Ennen tavallisiin askeliin siirtymistä makkarapolku ja/tai helminauha viedään erilaisille alustoille esimerkiksi metsään, pellolle, hiekkamontulle tai niitylle. Pohja saisi olla, ainakin aluksi, mahdollisimman tyhjä muiden ihmisten hajuista. Näin koiran on mahdollista, namien tuoksun lisäksi, kiinnittyä vain tietyn ihmisen hajuun.

Makkarapolulle/helminauhalle kannattaa treenien myötä lisätä harhajälkiä, eli pyytää toista ihmistä – yksin tai vieraan koiran kanssa – kulkemaan jäljen poikki. Näin jälkikoira oppii jo alkuvaiheessa, että asiaan liittyy aina risteäviä muita hajuja ja jälkiä, joista ei kannata välittää, koska paras on se haju, jolla kyseinen jälki on alkanut.

Vasta sitten, kun helminauha sujuu hyvin erilaisilla alustoilla ja koiralla on kokemusta häiriöistä, askeleen väliin aletaan jättää tyhjää tilaa ja siirrytään tavalliseen askellukseen. Silloinkin nameja jätetään ensin joka askeleella. Pikkuhiljaa nameja harvennetaan. Näin jäljelle saadaan nopeasti pituutta ja koira pääsee nauttimaan jäljestyksestä ja työskentely rauhoittuu. Pitkillä jäljillä yhdelle koiralle sopii jäljen varrella oleva yllättävä ruokakasa tai ruokapurkki, toiselle taas paremmin lyhyet pätkät perättäisiä namiaskeleita. Niinkin voi olla, että koira hyvin pian nauttii jäljestyksestä eniten ilman nameja.

Linnut ovat uteliaita, röyhkeitä ja hyvinkin taitavia löytämään ihmisen jättämät ruuat niin nurmikolta, pellolta kuin metsästäkin. Onpa joskus kadonnut kokonainen purkkikin variksen mukana, taisi olla auringossa sopivan kiiltävä aarre. Tyhjästä jäljestä ei kokeneen koiran kanssa kannata huolestua, näin vain joskus käy, mutta nuorelle koiralle kannattaa ehkä harkita jopa sitä, että jäljen jättää ajamatta tai ainakin seuraavalla kerralla (tai jo samana päivänä) tekee uuden namijäljen, jonka ajaa heti ennen kuin linnut ehtivät paikalle.

Ole luova

Tärkeää jäljen treenaamisessa on luovuus. Metsä on aina täynnä sellaisia hajuja ja asukkaita, joista me ihmiset olemme auttamattoman tietämättömiä, mutta koiramme hyvin tietoisia. Saatamme huolestua, jos näemme vieraan ihmisen jälkimetsässä, mutta monelle koiralle toisen ihmisen hajua vaikeampi on siilin, jäniksen, peuran, hirven tai jopa oravan haju. Siksi kannattaa olla luova ja hyväksyä häiriöt osana treenaamista.  Häiriötreenejä ei kannata jättää viimeiseksi, juuri ennen koetta tehtäviksi erillisiksi treeneiksi, vaan häiriöt kannattaa sisällyttää treeneihin jo viimeistään helminauhasta alkaen.

Marjastajat, metsästäjät, vaeltajat, suunnistajat, maastopöyräilijät…

Usein jälkimetsässä tulee vieras ihminen vastaan, yllättäen ja kaukanakin asutuksesta. Ilon kautta kohtaamiset ovat mukavia niin ohjaajalle kuin koirallekin. Hyvä, että paikalla on harhantekijä! Jos kohtaamiset ovat koiralle vaikeita, ”marjastajat” eli treenikaverit lisätään jäljelle tietoisesti. He tietävät, missä koiran jälki kulkee, ovat sovitulla paikalla, juttelevat kuten marjastajat juttelevat, joskus voivat jopa kutsua ja yrittää rapsuttaa koiraa, ja kuitenkin ohituksen tai pysähtymisen jälkeen koira jatkaa oikeaa jälkeään. Treenimuotoja on monia, ja mitä valmistuneempi (eteenkin ohjaaja) on suulaan koirarakkaan savolaisen kohtaamiseen jäljellä, sitä helpompi tilanne on hyväksyä ja ohittaa isommissakin kisoissa.

Ja lopuksi: kohteliaisuus maanomistajia kohtaan on tärkeää. Jokamiehenoikeuden turvin voit kävellä metsässä, mutta jos isommalla porukalla harjoittelet jälkeä ja usein samassa metsässä, kysy lupa treenaamiseen metsänomistajalta.

Leena Partasen kuvien myötä oikein mukavia jälkihetkiä kaikille!

Toivottaa Hanna Närhi

Kuvat: Leena Partanen, paitsi ylin kuva, jonka kuvannut Hanna-Mari Laitala