Skin & Coat auttoi issikka Naskurin kuivaan ihoon ja kesäihottumaan

kuvakollaasi, jossa kolme lähikuvaa islanninhevosen hännästä

Islanninhevosratsastaja Oona Ylipuranen on käyttänyt Nutrolin® -tuotteita jo usean vuoden ajan hevosilleen. Sport-öljy on ollut hänen kilpahevostensa käytössä pitkään, ja voit lukea hänen käyttäjäkokemuksiaan täältä.

Yksi Oonan islanninhevosista, Naskur, kärsi kuivasta ihosta ja kesäihottumasta, joten Oona päätti kokeilla, olisiko Skin & Coat -öljystä sille hyötyä. Tässä hänen kokemuksiaan:

”Testin alkaessa joulukuussa 2019 Naskurin iho oli todella kuiva ja hilseili paljon. Ihon kuivuus aiheutti itsessään jo kutinaa ja tuntui siltä, että hoidamme ulkoisesti vain oiretta eikä syytä. Rasvoja laitettiin ulkoisesti montaa erilaista, mutta niiden sijaan halusin lähteä hoitamaan asiaa sisältäpäin ja monipuolisemmin.

Koko kehon terveys vaikuttaa hevoseen kokonaisuutena niin paljon, joten koen fiksummaksi hoitaa elimistöä pääsääntöisesti sisäisesti, jolloin tulokset näkyvät myös ulkoisesti. Usein ihmiset suorastaan ihmettelevät, kuinka hevosteni karva on niin kiiltävä. Vastaan käsi sydämellä että Nutrolin, sillä kiillotusainetta hevosilleni laitetaan vain jouhien selvitykseen. Minulle hevosten hyvinvointi on kaikki kaikessa ja teen parhaani pitääkseni huolen ystävistäni. Siksi on ilo huomata näin suuri ero niiden kunnossa. 

lähikuva islanninhevosen korvalehden sisäpinnasta

Naskurin korvalehti joulukuussa 2019

kuvakollaasi, jossa kolme lähikuvaa tummanruunikon islanninhevosen harjasta

Antihistamiinia jouduttiin Naskurille antamaan vain yksi lyhyt kuuri kesällä 2020 pahimpaan polttiaisaikaan, ja rasvoja on laitettu ulkoisesti, mutta niiden tarve on vähentynyt huomattavasti. Polttiaisten puremakohdat lähinnä nivusissa ovat olleet pahimpia alueita. Ihottumaloimi ja huppu on kuitenkin vielä pidetty päällä kesäisin.

Naskurin korvalehti maaliskuussa 2021

Mikäli haluat ryhtyä hoitamaan ensi kesää ajatellen kesäihottumaisen tai kuivaihoisen hevosen ihoa, suosittelen aloittamaan Skin & Coat -öljyn syötön jo hyvissä ajoin talvella. Kun iho ehtii vahvistumaan hyvissä ajoin, lähtökohdat kesää kohti ovat huomattavasti paremmat ja ylläpitohoito helpompaa.

 

Naskur kiittää avusta ja voi tällä hetkellä oikein hyvin. Karva kiiltää, iho ei hilseile ja jouhet jatkavat kasvuaan.”

 

Kiitos Oonalle tästä käyttäjäkokemuksesta!

Naskurin harja toukokuussa 2021

Nutrolin® Horse Skin & Coat vahvistaa ihoa sisäisesti

Kuiva iho on usein lähtölaukaus erilaisille iho-ongelmille. Jos ihon suojakerros eli läpäisyeste ei ole tiivis ja kunnossa, se päästää ihon sisäisen kosteuden haihtumaan, jolloin iho kuivuu. Kuiva iho kutisee ja hilseilee sekä on altis ärsykkeille.

Välttämättömiä rasvahappoja, erityisesti omega-6 linolihappoa, tarvitaan läpäisyesteen ylläpitoon. Tämä ainutlaatuinen, patentoitu kasviöljyseos sisältää linolihapon vaikutusta tukevia rasvahappoja: alfa-linoleenihappoa, gamma-linoleenihappoa (GLA) ja stearidonihappoa (SDA) sekä luonnollista E-vitamiinia. Viisisataa kiloa painava hevonen saa tästä öljystä 900 mg E-vitamiinia päivässä.

Ihon hyvinvointiin

Tämä patentoitu tuote on varta vasten ihon hoitoon kehitetty ravintoöljy. Se maistuu hyvin hevosille ja on helppo päivittäinen lisä rehun joukkoon kaikenikäisille hevosille. Säilytä avattu pullo viileässä ja käytä 6 viikossa.

lue lisää