Kertomus seniori-ikäisen agilitykoiran kuntouttamisesta

Agilitykoiran ura on rajallinen ja yksilöllinen. Välillä myös tulee niitä aikoja, kun loukkaantumisen jälkeen on jäätävä pois lajista ja kuntoutettava koira kuntoon. Milloin on oikea hetki jättää ns. leikki kesken ja milloin on koiran hyvinvoinnin kannalta vielä järkevää kuntouttaa takaisin lajin pariin? Tähän kysymykseen ei ole aina helppo vastata, mutta itse olen löytänyt vastauksen kysymyksiini aina omia harrastusarvojani ja tunteitani kuuntelemalla. Loppukeväästä 2021 ajauduin lähes 10-vuotiaan Stella-shelttini kanssa tilanteeseen, jossa olin näiden pohdintojen äärellä. Kerron tässä kirjoituksessa yhden esimerkin seniori-ikäisen agilitykoiran kuntoutusprosessista takaisin agilityharrastuksen pariin.

Epäpuhdas liike suorituksen jälkeen herätti huolen

Oli huhtikuu 2021, kun yhteiskunta teki heräilyään jälleen yhden korona-aallon jäljiltä. Takana oli siis talvikausi, jonka aikana ei agilitykisoja järjestetty ja jolloin itsekin heräilin jonkinlaisesta talvihorroksesta agilityn suhteen. Treenasimme talvikautena Stellan kanssa agilitya vähäisesti, ehkä noin kerran viikossa, ja kävimme kisojen puuttumisesta huolimatta säännöllisesti huoltamassa kroppaa eläinfysioterapeutilla.

Huhtikuussa aktivoiduimme paremmin peruskuntolenkkien suhteen, ja toukokuussa pääsimme pitkästä aikaa kyläkisoihin kirmaamaan agilityradoille.Toukokuussa osallistuimme Varsinais-Suomen piirinmestaruuskilpailuihin, jolloin pitkästä aikaa juostiin isolla kentällä rimat minikoirien maksimikorkeudessa. 

Stella voitti tuplanollatuloksella yksilökilpailun, mutta toisen radan jäähdyttelylenkillä huomasin kuitenkin välittömästi, että Stellan liike oli epäpuhdas. Kisat keskeytyivät meidän osaltamme ja jätimme tietysti joukkueradan juoksematta.

Ensimmäinen ajatus oli tietysti edeltävien ratojen tapahtumissa; oliko radalla sattunut jotain huomaamattani vai oliko kerta kaikkiaan pitkän kisatauon jälkeen liian iso fyysinen rasitus kisata isolla kentällä ja rimat maksimikorkeudessa? Tiesin tehneeni huolelliset lämmittelylenkit, ja videolta katsottuna radat olivat sujuvat eikä mitään ihmeempää radoilla ollut sattunut. Ratojen loppusuorilla tunsin Stellan vauhdin jossain määrin hyytyvän, mutta ajattelin sen johtuvan puhtaasti siitä, että pitkäkestoinen kisakunto ei vielä ymmärrettävistä syistä ollut ehtinyt palautua.

Stella jäi välittömästi tauolle agilitysta ja teimme käytännössä vain hyvin lyhyitä kävelyjä seuraavaan eläinfysioterapeutin käyntiin asti. Stella oli kisojen jälkeen muuten kaikin puolin oma iloinen itsensä, liike vain oli epäpuhdas erityisesti takaosasta. Stella myös peitsasi tavallista enemmän kävellessään eikä kyennyt ravaamaan kuin hetkittäisesti, joka sai hälytyskelloni soimaan.

Ongelma löytyi kropan takaosasta

Viikkoa myöhemmin eläinfysioterapeutin käsittelyssä todettiin, että Stellan takaosa tuntui jumiselta ja erityisesti iliopsoaksissa (lonkankoukistaja-alueilla) havaittiin tiukkuutta. Tässä kohtaa pohdin ensimmäistä kertaa yhdessä eläinfysioterapeutin kanssa kisaamisen järkevyyttä Stellan osalta, koska maksimikorkeudet (30 cm) vaativat pienen koiran takaosalta paljon lihasvoimaa. Stella vastasi kuitenkin hoitoon hyvin ja jumit saatiin avattua.

Päädyin siihen, että joka tapauksessa haluan kuntouttaa Stellan perusteellisesti, jotta se pystyisi kulkemaan arjessa normaaleja lenkkejä. Toisin sanoen alussa kuntoutukseen ryhtymisen tavoitteena ei ollut varsinaisesti agilityharrastamisen jatkaminen, vaikka se toki oli toiveissa. Väistämättä aloin tuolloin miettimään 9,5- vuotiaan Stellan ikää ja kuntoutumiskykyä.

Aloin myös tekemään surutyötä arvokisoista luopumisen suhteen, koska tiesin kuntoutumisen vaativan ennen kaikkea aikaa. Kalenterista oli helppo laskea, että kesän maajoukkuekarsintoihin ja Halli-SM -kilpailuihin Stella ei mitenkään kuntoutuisi ajallaan. Elokuun lopun SM-kisoihin saattoi olla vielä pieni mahdollisuus, jota en uskaltanut siinä kohtaa vielä edes ajatella, vaan tärkeimpänä ajatuksena oli saada Stella kulkemaan normaalisti arjessa.

Kuntoutussuunnitelma tehtiin kokonaisvaltaiseksi

Eläinfysioterapeutin käsittelyn jälkeen Stellan ongelma-alueita hoidettiin kotilaserilla noin viikon ajan, jonka jälkeen aloitimme viikkoa myöhemmin vesiterapian takaosan vahvistamiseksi. Aloitimme myös Nutrolin® Hip & Joint -öljykuurin suojaamaan niveliä, tukemaan nivelkudosten uusiutumista ja tehostamaan kuntoutusta.

Kesän lämpimät kelit saivat Stellan olon muhkeassa turkissaan tukalaksi, jonka vuoksi Stellan turkki ajettiin lyhyeksi aiempien kesäkausien tapaan. Turkin ajelu kevensi selkeästi Stellan oloa, joka piristyi kovasti ja reipastui ulkona liikkumisessa. Stellan kuntoutuksessa pääpaino oli vesiterapiassa, jossa Stella kävi parhaimmillaan 1–2 kertaa viikossa.

Vesikävelymatolla tehtiin tasamaalla kävelyä eri vauhdeilla, välillä myös juosten, ja vesimatolla käveltiin myös ylämäkeä. Stella vastasi vesiterapiaan hyvin ja arjessa päästiin kasvattamaan kävelylenkkien pituuksia asteittain. Kesän aikana Stella pääsi myös uimaan paljon ja juoksemaan ajoittain vapaana.

Kuukauden kuluttua, seuraavalla eläinfysioterapeutin käsittelykerralla, tilanne oli jo huomattavasti parempi ja saimme luvan jatkaa vesikuntoilua sekä palata muutaman viikon kuluttua kevyesti agilityesteille. Koska kuntoutuminen oli edennyt niin hyvin, päädyimme kokeilemaan miten Stellan kohentunut kunto kestäisi agilitysta tulevaa fyysistä rasitusta. Heinäkuun puolessa välissä Stella pääsi ensimmäistä kertaa 1,5 kuukauden tauon jälkeen agilityhalliin.

Aloitimme lajiharjoittelun kevyesti hyppytekniikkaa tekemällä, jonka jälkeen jatkoimme matalilla rimakorkeuksilla rataharjoittelua. Muistan miten ensimmäisten lyhyiden vetojen jälkeen Stellan ”puntit tutisivat”, eli takajalkojen tärinästä näin, miten alkuun lyhytkestoisetkin treenit tuntuivat Stellan kropassa pitkän tauon jälkeen. Onneksi maltoin pitää treenit hyvin lyhyinä ja kerta kerralta huomasinkin Stellan jaksavan aina paremmin treenit.

Lajitreenien ja muun kuntoutuksen ohella teimme myös yhteensä neljä veto-/nopeustreeniä pehmeällä alustalla lenkkien yhteydessä. Ehdimme käydä hallilla tekemässä agilitya vain noin viisi kertaa ennen elokuun SM-kisoja ja vasta ihan viimeisissä treeneissä ehdin nostamaan rimat maksimikorkeuteen.

Kävimme myös ottamassa kaksi kilpailustarttia Tampereella kisarutiinien muistuttelemiseksi sekä kokeilemassa kisakestävyyttä. Tähän pisteeseen asti Stellan kuntoutus oli edennyt hienosti ja maltilla, eikä takapakkeja ollut tullut vastaan. SM-kisoihin ilmoittauduin kuitenkin epäuskoisena, koska kuntoutus tuntui onnistuneen aivan nipin napin ennen tavoitekisoja.

Viime hetkellä SM-kisojen lähtöviivalle

SM-kisoja edeltävänä yönä en nukkunut valehtelematta lainkaan. Vaikka kuntoutus oli sujunut hyvin, tuntui minusta epävarmalta lähteä kuin ”kylmiltään” arvokisoihin. Kisapaikalla Stellan kanssa tuntui kuitenkin kuin kodilta ja pystyin nauttimaan joka hetkestä, jonka sain Stellan kanssa radoilla viettää. Yksilökarsintaradalta pääsimme hienosti SM-finaaliin mukaan, jossa sitten oma jännittyneisyyteni ja rutiinien puute ohjaamisessani näkyi yhtenä arviointivirheenä, ja radalta tämän vuoksi tuli valitettavasti hylkäys. Jälkikäteen ajateltuna, jopa viikko lisäaikaa kuntoutumiselle ja vielä toisille harjoituskisoille olisi auttanut saamaan myös itselleni enemmän luottoa siihen, että Stellan kroppa todella edelleen kestää kisaamista, ja ettei sitä asiaa minun tarvitsisi kisoissa stressata ollenkaan.

Stella liikkui kuitenkin lopulta SM-radoilla hyvin, kuin ei olisi koskaan ollut tauolla agilitysta, joka lämmitti niin paljon omaa mieltäni, etten osannut edes harmistua siitä, että ei lähdetty tuloksilla juhlien kotiin. Vielä seuraavana päivänäkin Stella laitteli hienon nollaradan joukkuehyppyradalta, vaikka väsymys painoi varmasti edeltävän päivän suoritusten johdosta. Kokonaisuudessaan pidän tätä itse hienona saavutuksena, huomioiden meidän haasteelliset lähtökohtamme SM-kisaviikonlopulle.

10-vuotiaana lajin parissa ”säännöllisesti ja säästellen”

SM-kisojen jälkeen Stella on saanut onnekkaasti jatkaa terveenä ja hyvinvoivana agilityharrastustaan. 10 vuotta tuli mittariin ja siihen nähden Stellan liikkuminen on ollut agilityssa aivan moitteetonta kuntoutusjakson jälkeen. Tällä hetkellä taktiikkamme on treenata ”säännöllisesti ja säästellen”, eli pitää treenit lyhyinä ja ytimekkäinä, sekä huolehtia erityisen hyvin lämmittelyistä ja jäähdyttelyistä treenien yhteydessä. Kisaamme valikoidusti ja osallistumme pääasiassa enintään kahteen starttiin per kisapäivä. Huolehdimme päivittäin siitä, että arkiliikuntaa ja peruskuntoa tulee tehtyä säännöllisesti. Kotona teemme välillä edelleen kehonhallintaa ylläpitäviä temppuja ja jumppia. Ajatuksenani on myös aina kuuriluontoisesti käydä vesikävelymatolla vahvistamassa kroppaa, koska se sopii liikuntamuotona niin hyvin Stellalle.

Haluan tällä kirjoituksellani välittää viestiä siitä, että myös seniorikoiraa on mahdollista kuntouttaa ja huolellisella kuntoutuksella voidaan saada hyvinkin pidennettyä koiran agilityuraa. Maltti on kuntoutuksessa ydinasemassa, kuten myös sen hyväksyminen, ettei kuntoutuksella välttämättä tehdä enää harrastuskelpoista agilitykoiraa. Mutta sitäkin todennäköisemmin kuntoutuksella saadaan onnellisempi, kivuttomampi ja arjesta enemmän nauttiva koira. Stellan kohdalla se päivä, jolloin on aika jättää agility kokonaan, ei ole vielä koittanut, mutta jossain kohtaa sekin päivä vielä tulee vastaan – se päivä ei vaan onneksi ollut vielä viime toukokuussa.

Kirjoitus: Sonia Delatte, agilityurheilija ja -valmentaja

Kuvat: Sonia Delatte sekä kuvat SM-kilpailuista Rita Larjava/Mageekuva

Suojaa nivelille

Nutrolin® Hip & Joint on ainutlaatuinen yhdistelmävalmiste, joka sisältää omega-3-rasvahappoja sekä nivelravinteita. Valmisteen raaka-aineet ovat lääkelaatua, täsmälleen samoja mistä ihmisten nivelvalmisteet tehdään.

Kalaöljyn ja nivelravinteiden yhteisvaikutus on suurempi kuin osiensa summa. Ne vähentävät tutkitusti tulehdusta ja kipua nivelissä.

lue lisää