Koirat
Innostus koukuttaa agilityyn, mutta malttikin on valttia!
elo
Pennun tullessa taloon se saattaa kokeneen tai muuten vain innokkaan ensiharrastajan käsissä päästä piankin tekemään agilityyn valmistavia asioita. Näitä ovat esimerkiksi erilaisten temppujen harjoittelu kotona ja kehonhallintaharjoitukset. Tärkeää tulevalle harrastuskoiralle on myös totuttelu eri ympäristöihin, eri paikoissa vieraileminen ja erilaisiin alustoihin tutustuminen sekä eri ihmisten tapaaminen. Pentu kohtaa ja oppii siis päivittäin uusia asioita, jotka myös kuormittavat sitä henkisesti ja siksi pennut myös nukkuvat paljon. Nukkuessaan pennut prosessoivat uusia tapahtumia ja opitut asiat painuvat paremmin mieleen.
Uuden pennun kouluttaminen onkin usein hyvin koukuttavaa, koska edistyksen askeleet ovat huomattavia joka päivä. Päivittäin arjessa tapahtuvat oppimishetket on myös helppo toteuttaa ilman isompia välineitä tai lajiin kuuluvia esteitä. Säännöllisesti ja vähän kerrallaan yhteistä mukavaa puuhaa pennun kanssa on tässä vaiheessa parasta valmistavaa ”treeniä” agilitya varten.
Joidenkin kuukausien kuluttua pentu alkaa olemaan siinä nuoren koiran kehitysvaiheessa, että ”temppujen harjoittelu” voidaan asteittain aloittaa myös agilityesteillä. Tässä vaiheessa nuoren koiran kanssa päästään harjoittelemaan ns. oikeissa treeneissä käymistä. Koiralle on myös uutta mm. matkustus treenipaikalle, treenipaikalla oleskelu ja oman vuoron odottelu, jotka itsessään yhdistettynä treeniin vievät uudella tavalla koiran voimia. On siis selvää, että tässä kohtaa on hyvä huomioida koiran riittävä palautumisaika tämän kaltaisten treenipäivien välillä.
Varsinainen lajiharjoittelu aloitetaan nykypäivänä yhä useammin siivekkeiden ja yksittäisten hyppyjen sekä putkien kanssa suunnitelluilla ”peleillä”. Erilaisten pienten harjoitusten avulla on mahdollista treenata paljon hyödyllisiä agilityn perustaitoja, joiden varaan koiralle rakennetaan myöhemmin lisää edistyneempiä lajitaitoja. Ohjaaja saa tottua siihen, että joka treeneissä tulee jatkuvasti uutta treenattavaa ja tyypillisesti myös läksylista kasvaa melkoiseen mittaan lajin aloitusvaiheessa.
Ensimmäisen koiran kanssa agilitya aloitteleva harrastaja tuskin edes tiedostaa miten paljon erilaisia harjoittelun aiheita onkaan olemassa, kun taas kokeneemmalla harrastajalla tietoisuus kaikesta treenattavasta saattaakin olla jo mielessä alkumetreistä lähtien. Oli kyseessä uusi tai kokenut agilityharrastaja, on ohjaajan usein maltettava mielensä läksylistan treenaamisen kanssa, koska usein mieli tekisi treenata enemmän kuin olisi kannattavaa. Usein viimeistään tässä vaiheessa innostuksen kipinä lajiin syttyy niin koiralla kuin ohjaajalla, jota ohjaajankin voi olla vaikea hillitä.
Kun agilityn perusteita on riittävästi opeteltu nuoren koiran kanssa, alkaa harjoittelu usein painottumaan koko ajan enemmän rataharjoitteluun. Tämän siirtymän myötä tulee harjoittelusta jälleen uudella tavalla fyysisesti kuormittavampaa koiralle, esim. vaaditaan yhä monipuolisempaa ja pidempikestoisempaa suoriutumista. Näin ollen myös vaatimukset ja odotukset koiraa kohtaan kasvavat.
Tässä vaiheessa on siksi syytä jälleen tarkastella uudelleen koiran toteutuvaa palautumisaikaa treeneistä, onko sitä riittävästi ja onko riittävästi myös aikaa tehdä tarvittavia kotiläksyjä ohjattujen ratatreenien välissä. On tyypillistä, että harjoittelun alkuvaiheessa ns. pieniä juttuja on saatettu treenata lyhyitä hetkiä useampia kertoja viikossa.
Ratatreenit eivät kuitenkaan ole täysin verrannollisia treenikertojen puolesta näihin aiemmin totuttuihin pieniin ”täsmätreeneihin”, joten treenipäivien uudelleen organisoiminen voi tulla tarpeeseen. Lajista innostuneiden ohjaajien voi olla vaikea havaita tätä muutosta treenien sisällössä, joka tapahtuu toisaalta usein lähes huomaamatta.
Seuraava siirtymävaihe on usein koiran kisauran aloittaminen, jonka myötä kisastarttien määrät on luonnollisesti huomioitava koiran treenimäärien ohella. Kisaavalle koiralle on jaksamisen kannalta tärkeää turvata riittävät välipäivät kisojen ja treenien välillä. Jotkut koirat hyötyvät siitä, että samalla viikolla ei treenata lainkaan tai vain vähäisesti, kun taas joillekin koirille sopii lämmittelytreenit kisoja varten muutama päivä ennen kisoja.
Yleisesti ottaen on täysin yksilöllistä, kuinka usein ja minkälaista treeniä kukin koirakko milloinkin tarvitsee. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että jokainen agilityssa kisaava tarvitsee menestyäkseen jossain määrin ohjattua valmennusta, mutta myös riittävästi mahdollisuuksia omatoimiseen lajiharjoitteluun. Ohjattujen treenien tarpeellisuus voi vaihdella hyvinkin paljon, esimerkiksi riippuen siitä miten yhteistyö koiran kanssa sujuu ja miten paljon lajiin liittyviä koulutustaitoja ohjaaja on itse kartuttanut.
Aloitteleva agilityharrastaja tarvitsee usein ymmärrettävästi enemmän ohjattuja treenejä kuin kokeneempi harrastaja. Toisaalta ohjatuissa koulutuksissa omia taitoja tulee testattua ja uusia treeni-ideoita kerrytettyä, joka on yhtä tärkeää lajikonkarille kuin aloittelevalle ohjaajalle. Laatu korvaa kuitenkin aina määrän, joten tärkeintä on kysyä itseltään minkälaisesta valmennuksesta kokee hyötyvänsä oman koiransa kanssa juuri sillä hetkellä uraansa edetäkseen kohti omia lajitavoitteita.
Jossain vaiheessa koiran ikääntyessä nousee kysymykseen jälleen tasapainottelu levon ja rasituksen välillä sekä tulee aika keventää agilitykoiran lajirasitusta. Vanhemmalla koiralla palautumisen tarve usein kasvaa ja siksi koiran palautumiskykyä rasituksen jälkeen on tärkeä seurata.
Ohjaajan on hyvä myös tarkkailla seniorikoiran liikkumista radalla, esim. koiran ponnistusvoimaa korkeammilla rimoilla, kestävyyttä pidemmillä radoilla ja miten koiran kehonhallinta toimii erilaisissa käännöksissä. Jos onnellisesti käy ja pahimmilta loukkaantumisilta vältytään, saa ohjaaja itse päättää missä vaiheessa päästää koiransa eläkkeelle kisaamisesta ja missä vaiheessa harjoitusesteillä ”höntsäilykään” ei ole enää turvallista koiran terveyden puolesta. Seniorikoiraakin on mahdollista kuntouttaa, mutta väistämätöntä on, että kaikkien agilitykoirien ura tulee lopulta päätökseensä.
Jokainen agilitykoira ansaitsee terveet eläkepäivät ja tähän varmasti vastuulliset agilityharrastajat lopulta koiransa kanssa tähtäävätkin. Koiran hyvinvoinnin kannalta aktivointi ja virikkeellisyys ovat myös eläkepäivinä agilitykoiralle tärkeitä asioita ja koiran kanssa voi palata esim. pentuna opittuihin temppuihin ja kehonhallintaa tukeviin kotiharjoituksiin, josta urakaari on päässyt alun perin alkamaan.
Agilitykoiran urakaari on harvemmin ruusuinen, pelkkää iloa ja onnistumisia täynnä, vaan matkan varrelle mahtuu usein myös monenlaista ikävää, joka välillä estää treenaamisen tai kisaamisen. Pahimmassa tapauksessa ura keskeytyy itsestä riippumattomista syistä jo ennen aikojaan, joka on myöskin valitettavan yleistä sairastumisten tai loukkaantumisten myötä.
Elämään kuuluvat myös monenlaiset vastoinkäymiset ja elämänkriisit agilityn ulkopuolella, jotka tavalla tai toisella saattavat vaikuttaa omaan harrastamiseen. Poikkeuksellisina aikoina, koski ne sitten omaa muuttunutta elämäntilannetta ja sen hetkisiä ohjaajan omia voimavaroja harrastamiseen tai sitten maailmanlaajuista kriisiä, olisi hyvä pysyä tietoisena siitä, minkä verran koiralle tulee lajiin liittyvää rasitusta vs. lepoa ja palautumista.
Viimeisen reilun vuoden aikana esimerkkinä maailmanlaajuinen Covid-pandemia, joka on asettanut haasteita agilityn harjoittelun- ja kisarutiinien ylläpitämiseen. Omien havaintojeni mukaan, kun kisoja ei ole ollut ovat treenimäärät osalla harrastajista kasvaneet, kun taas osalla harrastajista kisojen puuttuminen on hetkellisesti vähentänyt motivaatiota treenaamiseen. Jos Covid-pandemian aikana on pitänyt lajista taukoa, olisi paluu agilitykentille hyvä tehdä asteittain, jotta vältyttäisiin ”innokkuuden ylilyönneiltä” ja esim. koiran turhilta loukkaantumisilta.
Yhteistä pennun, nuoren-, aikuisen- ja seniorikoiran kanssa agilityn parissa on lopulta kuitenkin se, että opittuja asioita prosessoidaan aina levossa eikä palautumisajan tärkeyttä tule unohtaa. Ohjaajan on välillä kasvatettava malttia ja omaa innokkuutta on joskus hillittävä koiran hyvinvoinnin turvaamiseksi. Useimmiten treenimäärien kasvattaminen ei ole tarpeellista, vaikka siltä tuntuisi, sillä usein harjoiteltavien asioiden hinkkaamisen tarve on enemmin ohjaajan omassa mielessä.
Toinen tärkeä asia läpi koiran agilityuran on se, että ohjaaja pyrkii pitämään treenit kestoltaan riittävän lyhyinä, vaikka koira osoittaisikin loputonta innokkuutta jatkaa harjoittelua. Ohjaajalla on vastuu arvioida mikä on parasta omalle koiralle, koska agilityyn hyvin motivoitunut koira yrittää kuitenkin aina väsymyksestä huolimatta tehdä kaiken ja niin paljon kuin mitä siltä pyydetään. Agilityssakin vähemmän on enemmän ja ohjaaja on oman innokkuutensa lisäksi lopulta aina myös vastuussa koiran innokkuuden säätelystä.
Nyt on sinun vuorosi pohtia; Minkälaisessa vaiheessa omaa harrastusuraasi olette koirasi kanssa? Minkälaisiin asioihin on juuri tässä kohtaa teille tärkeintä kiinnittää huomiota lajinne parissa? Mistä huomaat, että koirasi on ehtinyt palautua edeltävästä rasituksesta tai treenikerrasta?
Kirjoitus: Sonia Delatte, agilityurheilija ja -valmentaja
Kuvat: Rita Larjava / Mageekuva ylin kuva Jenni Liukkonen / Nutrolin
