Elämä oli jotenkin liian seesteistä ja tasaista: ei ollut pakko mennä lenkille, jos satoi, ei tarvinnut miettiä, kauanko voi olla pois kotoa päivän mittaan, eikä taskuissa ollut jäänteitä vanhoista makkaroista tai lihapullista.
Pitkän harkinnan jälkeen tein päätöksen: meille tulee koira.
Pyörittelin ajatuksissani eri rotuja mutta koska meillä on aina ollut paimenkoira, niin nytkin päädyin siihen. Koiran rotu oli siis selvä, joskin huomasin, että moni jonotti pentua. Tarjontaa on paljon. Minulla on kuitenkin omia kriteerejä ja toiveita, jotka rajaavat kasvattajat pieneen joukkoon.
Olen ihminen, joka luottaa intuitioon monessa asiassa.
Näyttelykoiraa en etsinyt enkä työhullua koiraa, kun minulla ei ole tarjota koiralle täysipäiväistä työtä. Haaveissa sellainen kyllä on, mutta sen aika ei ole vielä.
Koiran pitää osata relata kotona oman lauman kanssa, johon kuuluu myös kissoja. Meidän kissathan ovat tottuneet koiraan mutta innokas pentu voi tuoda haasteita seesteiseen ja harmoniseen kissaperheeseen. Pennut ovat kuitenkin luonnostaan kilttejä, ja opettelemme yhteiselämän säännöt yhdessä.
Maailmaan viisi uutta paimenkoiraa
Kun sopiva pentue löytyi, sain seurata synnytyksestä asti ipanoiden kehitystä. Viisi pontevaa paimenkoiran alkua syntyi, kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Kävimme katsomassa niitä viiden viikon ikäisinä.. Silloin emme vielä tienneet, muuttaako niistä Imatralle yksikään. Sitten kun seitsemän viikkoa tuli täyteen, ajoimme kahdeksan tuntia pohjoiseen hakemaan pentumme kotiin. Tyttö tuli heti moikkaamaan ja hyppäsi syliin. Se oli mielettömän hieno tunne: ollaanko me me? Sen jälkeen köröttelimme toiset kahdeksan tuntia pennun kanssa sen uuteen kotiin.
Kissat totuttelivat pentuun
Vastassa olivat järkyttyneet kissat. Kukaan ei kuitenkaan pelännyt koiravauvan tuoksuista pentua. Pari päivää kissat odottivat, että kohta tuo häipyy, ei kiinnosta. Sitten ne luovuttivat: tuo on vieläkin täällä.
Tutustuminen alkoi pikkuhiljaa. Uskallettiin taputella tassulla pentua ja kokeilla, miltä se tuntuu, miltä tuoksuu. Kaikki menee hyvin, kunhan se vain muistaa säännön, että iholle ei tulla. Siitä napsahtaa korvapuusti. Joskus tuo sääntö nimittäin unohtuu leikkisältä pennulta ja lätty niin sanoakseni lätisee kunnolla. Etenkin, jos joku kissa erehtyy juoksemaan.
Meidän vanhin kissaneitimme on ollut paras koiran kanssa. Hän ei väistä koiraa, saatikka kipittäisi karkuun; pentu väistää häntä. Pentu saa myös nuuhkia häntä, mutta nenätökkäykset iholle ovat nounou! Niistä tulee korvapuusti. Kissaneitimme nukkuu pennun lähellä ja haluaa olla muutenkin sen lähellä. Hän luottaa pentuun.
Pennulla roimasti energiaa
Mietin, tuleeko minulle suuri pentublues. On mentävä pihalle x kertaa vuorokaudessa ja seurattava koko ajan skarppina, mitä neiti puuhaa. Hieman väsymystä on ehkä esiintynyt, mutta ei se ole mitään verrattuna siihen nautintoon, kun pääsee pikku lenkeille. Niitä olen odottanut niin paljon!
Pennun nimeksi tuli muuten Hilla. Nimeen liittyy vahvasti lappilaisuus ja siihen taas oma tarinansa. Hilla on ollut suhteellisen helppo ipana, hän ei hauku eikä ääntele turhaan ja jaksaa touhuta omia juttujaan itsenäisesti. Ensin ajattelin, ettemme todellakaan mene mihinkään tokojuttuihin tai ainakaan aksaan. Hillasta oli tarkoitus tulla pelastuskoira.
Parin viikon päästä pennun tulon jälkeen mietteet muuttuivat, koska energiaa oli ipanalla niin paljon. Jos vaikka jotain pientä ohjattua toimintaa sittenkin löytyisi. Ja löytyihän sitä: pääsimme yksityiseen pentukouluun, jossa opiskellaan nyt kivoja tottelevaisuusjuttuja. Olemme myös menossa yksityiseen agilitykoulutukseen. Pentu tykkää oppia ja tutustua uusiin asioihin.
Pennusta myöhemmin pelastuskoira
Hillalla on kivasti taistelutahtoa, mikä näkyy leikeissä ja ihan normaalissakin elämässä. Hän on myös ketterä ja rakastaa ihmisiä. Meillä on yhä tavoitteena pelastuskoiran ura. Siinä joutuisimme molemmat opiskelemaan uusia kiemuroita. Kun on kiva opettaja koulutuksissa, niin ihmisoppilaskin jaksaa keskittyä! Odotan innolla, että pentu kasvaa ja pääsemme treenailemaan.
Kirjoitus ja kuvat: Kirsi Lonka
Parantaa oppimiskykyä ja
tukee aistien kehitystä
lue lisää
Pennuille tärkein rasvahappo on kalaöljyn omega-3 DHA. Sen rooli aivojen, näkökyvyn ja hajuaistin kehittymiselle on merkittävä. Riittävä määrä DHA:ta tiineyden ja imetyksen aikana emon ruoassa ja myöhemmin pennun ravinnossa varmistaa pennun oppimiskyvyn kehittymisen. Sikiökauden ja imetyksen aikainen omega-3-rasvahappojen saanti voi myös vähentää koiran aikuisiän atopiariskiä.