Nutrolin® järjesti sponsoroitavilleen ja yhteistyökumppaneilleen luentopäivän lauantaina 22.9.2018. Päivän ohjelmassa oli sponsoroitavan puheenvuoro Ari Kupariselta sekä luennot Nutrolin®-tuotekehittäjä, rasvahappotutkija Mikko Griinarilta ja eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäiseltä.
Luentopäivän tarkoituksena oli tarjota Nutrolin®-käyttäjille päivä täynnä hyödyllistä tietoa. Samalla koko #Teamnutrolin-porukka tapaisi toisensa kasvotusten, ei pelkästään sosiaalisessa mediassa. Ja kyllä hevos- ja koiraväki löysikin yhteistä puhuttavaa! Samalla tuli testattua, kuinka meijerin sali taipuu luentotilaksi (hyvin taipui).
Sponsoroitavan puheenvuoro
Päivän aloitti kokenut ja arvokilpailutasolla menestynyt agilitykilpailija sekä –kouluttaja Ari Kuparinen. Hän puhui omasta harrastus- ja kilpailutaustastaan agilityssa sekä ajatuksistaan koirien kouluttamiseen liittyen. Ari kertoi myös omista kokemuksistaan Nutrolin®-tuotteiden kanssa. Hän on käyttänyt koirilleen eri Nutrolin®-valmisteita jo pitkään, sillä hän on havainnut niistä saatavan hyödyn käytännössä.
Ari on tehnyt pitkään yhteistyötä Nutrolinin kanssa, joten hän kertoi myös kokemuksistaan sponsoroitavan näkökulmasta.
Opettavainen luento erilaisista rasvahapoista
Rasvahappotutkija, Helsingin yliopiston kotieläinravitsemuksen dosentti Mikko Griinari käsitteli omalla luennollaan, kuinka Nutrolin®-ravintoöljyjen sarja on laajentanut käsitystä siitä, mitä ravinnon rasvahappotäydennyksellä voidaan saada aikaan. Hän aloitti kertomalla rasvahappojen perusrakenteesta. Mikko kertoi hyvin tarkasti sekä havainnollisesti, miten erilaiset rasvahapot rakentuvat, ja mihin ne vaikuttavat koiran ja hevosen elimistössä. Hänen luentonsa jälkeen kaikille kuulijoille oli varmasti selvää, miten esim. omega-3-rasvahapot vaikuttavat elimistössä, tai miten ihon rakenteeseen voidaan vaikuttaa välttämättömien rasvahappojen avulla. Mikko myös demonstroi Nutrolin®-tuotteiden laatua maistamalla erilaisia Nutrolin®-öljyjä yleisön edessä ja kuvailemalla samalla niiden makua.
Mikko nosti luennollaan esiin varsinkin näitä asioita:
- Seuraavat asiat viestittävät ravinnon rasvahappojen täydennystarpeesta: atooppinen ihotulehdus, ihon kuivuminen ja hilseily, toistuvat bakteeri- ja hiivatulehdukset, liiallinen karvan lähtö sekä huonokuntoinen turkki, kynnet ja polkuanturat. Näissä tilanteissa iho tarvitsee välttämättömiä omega-6-rasvahappoja, joita on runsaasti kasviöljypohjaisissa valmisteissa.
- Elimistön kroonista tulehdusta voidaan hillitä kalaöljyn omega-3-rasvahapoilla. Riittävä omega-3-annos saadaan hyvälaatuisista kalaöljyvalmisteista. Lisää aiheesta voit lukea täältä.
- Arvokkaat rasvahapot hapettuvat herkästi. Siksi ne pitää suojata pakkaamalla öljyt metalli- tai lasipakkauksiin sekä käyttämällä valmistuksessa tehokkaita, luonnollisia antioksidantteja. Hapettuneen öljyn tunnistaa hajusta (vrt. härski öljy). Pitkäaikaisessa käytössä hapettunut öljy on terveysriski. Varsinkin kasvavat ja ikääntyvät eläimet sekä urheiluhevoset ja -koirat tulee suojata hapettuneiden öljyjen riskeiltä. Mikko on tehnyt vuosien ajan hapettumiseen liittyvää tutkimusta, joka kääntyy suoraan Nutrolin®-käyttäjien hyödyksi. Hapettumisen estämisestä voit lukea täältä.
Tuhti tietopaketti koiran biomekaniikasta
Päivän viimeinen luennoitsija oli eläinfysioterapeutti, Helsingin yliopiston Eläinsairaalan tutkijatohtori Heli Hyytiäinen. Heli on äärimmäisen ammattitaitoinen sekä huippusuosittu luennoitsija. Hänen luentonsa oli jälleen kerran erinomainen tietopaketti koirien, sekä hieman myös hevosten, biomekaniikasta. Hän aloitti biomekaniikan perusteista antaen kuulijoille perustiedot nelijalkaisten eläinten liikkumisesta, sekä liikkumiseen vaikuttavista asioista. Luennon loppupuolella saimme myös kuulla liikkumiseen liittyvistä asioista, jotka voivat johtaa erilaisiin vammoihin.
Kysyttäessä, mitä Heli haluaisi painottaa jokaiselle koiranomistajalle, hän vastasi näin:
”Sanoisin, että jokaisen koiranomistajan on tärkeä ymmärtää, että:
- Koira ei saa olla ylipainoinen. Ylipaino on monella tapaa vaarallista koiralle ja sen hyvinvoinnille.
- Koiran tulee saada riittävä määrä lajin- ja rodunomaista liikuntaa mielellään vaihtelevissa maastoissa ja vaihtelevilla pohjilla.
- Vain eläinlääkäri saa tehdä diagnoosin. Kun epäilee koiran olevan sairas, tai sillä olevan kipua, tulee se aina viedä ensisijaisesti ja suoraan eläinlääkäriin tutkittavaksi ja diagnosoitavaksi sekä hoidettavaksi. Ei mihinkään muualle eikä kenellekään muulle. Eläinlääkäri sitten ohjaa ja lähettää tarpeellisiin jatkohoitoihin tarpeen mukaan.”
Helin eläväisen sekä runsaasti tietoa sisältäneen luennon jälkeen paikalla olleet kuulijat seuraavat varmasti eläintensä (sekä ehkä myös omaa) liikkumista aivan eri silmällä.
Kiitos vielä kaikille mukana olleille ja luennoitsijoille!
Tunnelmapaloja päivästä
Sporttia koira- ja hevospuolella
Vesa-Pekka Lehtomäki ja Maarit Raiskio ovat molemmat Sportti-tuotteiden käyttäjiä. V-P:n maailman parhaimpiin kuuluvat valjakkokoirat ovat saaneet Sporttia jo vuosien ajan.
Maarit Raiskion kouluratsuilla on käytössä hevosten oma Sportti-öljy.
Kuulijat töihin
Heli Hyytiäisen luennolla kuulijat joutuivat myös töihin. Heli antoi heille tehtävän, johon kuului silmien sulkeminen siksi aikaa kun kuulijat miettivät vastaustaan tehtävään.
Päivän nuorin osallistuja
Tulevan kisakoiran on hyvä päästä käymään erilaisissa paikoissa jo heti nuorena. Ari Kuparisen uusin laumanjäsen, Hannah, oli mukana tapaamassa muita osallistujia.
Huolellista kuuntelua
Mikon ja Helin runsaasti infoa sisältäneet luennot antoivat varmasti paljon pohdittavaa.