Kouluratsu Rampe – Hyvän mielen hevonen

Mia Kainulainen on kirkkonummelainen kouluratsastaja, jolla on monipuolinen hevosalan ammattilaistausta. Tällä hetkellä Mia kilpailee ja on mukana Top Dressage Finland -ryhmässä. Rampe, eli virallisesti Laram, kilpailee Inter-tasolla.

Oma kasvatti Rampe

Mian äiti omisti Rampen emän, Lamichan, jolla Mia kilpaili aikaisemmin esteratsastuksessa. Lamicha kilpaili aina 140 cm:n tasolle asti. Se on myös tehnyt varsoja, joista neljäs oli Rampe. Mia on kouluttanut Rampea alusta lähtien. ” Kun olin ensi kertaa Rampen selässä, kaikki ei mennytkään niin kuin piti. Olin Rampen selässä ja äitini, joka piti kiinni juoksutusliinasta, kompastui, kaatui, ja päästi liinasta irti. Rampe lähti ravaamaan ja olin ihan varma, että liina jää hevosen jalkoihin, se säikähtää ja saa kunnon slaagin. Olimme ulkokentällä ja ajattelin, että nyt kuolemme molemmat. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Rampe osoitti jo silloin ainutlaatuisuutensa. Siinä sitten sanoin sille että hoooouuuu, prrrrr, ja kun ihmeen lailla, se pysähtyi.”, muistelee Mia.

Luotettava Rampe

Rampe on nyt 13-vuotias, järkevästi käyttäytyvä hevonen (tai jotain… ), ja siihen voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. ”Olen ainoa, joka on aina uskonut Rampeen ja sen kykyihin myös kilparatsuna. Minulle on sanottu päin naamaa ’myy se pois, ei siitä tule mitään’. On myös naureskeltu, kun olen sanonut Rampen menevän vielä joskus Grand Prix’ta”, Mia kertoo. Kerran yksi ihminen oli sanonut Mialle, että Rampesta ei tule mitään, on turha edes yrittää. ”Silloin menetin uskoni koko hommaan viikon ajaksi. En mennyt edes tallille. Se oli onneksi kuitenkin vain tilapäinen notkahdus. Minua ei enää kiinnosta, jos joku muu ei usko Rampeen. Minä vien Rampe-projektini loppuun.”

Rampesta ei alun perin pitänyt tulla kouluratsua, vaan estehevonen. Rampe oli kuitenkin nuorena hieman epävarma esteillä, minkä vuoksi se sai lempinimen ”Chicken”. Mia ajatteli silloin, että hän pystyy muokkaamaan hevosesta itsevarman ja luottavaisen sileällä. Silloin Mia ei vielä arvannut, että Rampesta tulee osaava kouluratsu. Rampen ollessa neljävuotias Mia ja hänen äitinsä päättivät tarjota Rampea Carolina Westerlundille. Carolina ratsastivat silloin koulua Kyra Kyrklundin valmennuksessa, joten kun he veivät Rampen näytille, Kyrakin oli paikalla. Rampe päätyi Kyran valmennusklinikalle Carolinan ratsastamana, ja sen myynnistä Carolinalle neuvoteltiin. Kauppoja ei kuitenkaan syntynyt, joten Rampe jäi Mialle. ”Kysyin silloin Carolinalta, voisiko hän valmentaa minua ja Rampea. Yhteistyö hänen kanssaan alkoi Rampen ollessa viisivuotias, ja siitä alkoi myös minun kouluratsastusurani”, muistelee Mia. Alku oli pelkkää tuskaa. ”En voinut istua pariin vuoteen koulusatulassa, kun olin aina istunut vain estesatulassa. Aloin kuitenkin kilpailla Rampen kanssa vielä samana vuonna. Rampe kvaalasi itsensä Racing-sarjan finaaliin ja päätin, että ratsastan siellä estesatulalla. Unohdin finaalissa jopa radan, mutta silti sijoituimme neljänneksi”, Mia kertoi.

Science of Motion

Kun Rampe oli kuusivuotias, sen kanssa alkoi ilmetä ongelmia. Se oli hieman haluton työskentelemään kunnolla. Sen liikkumiseen tuli myös satunnaista epäpuhtautta, kun ratsastaja oli selässä, mutta liinassa juoksutettaessa ei. Mia ja hänen äitinsä kertoivat tutulle saksalaiselle eläinlääkärille Rampen ongelmasta. Eläinlääkäri tutki hevosen ja pyysi lähettämään sen Saksaan klinikalle, jossa se tutkittiin skintigrafian eli luuston gammakuvauksen avulla. Tutkimustuloksesta ei löytynyt mitään poikkeavaa. Mia päätti jättää Rampen Saksaan myytäväksi, mutta kukaan ei ostanut sitä.

Kun Rampe oli Saksassa, Mia törmäsi Science of Motion -treeniin, jossa tarkastellaan hevosen liikkumista biomekaniikan näkökulmasta. Mia kävi luennolla, jossa hän oivalsi, että kyseisestä treenistä voisi olla hyötyä Rampelle. Mia toi Rampen takaisin Suomeen ja alkoi treenata sitä Science of Motionin menetelmän mukaisesti. Mia sai tukea Gunilla ”Mini” Walhbergilta, joka toi hevosensa Mian talliin ja alkoi valmentaa Miaa Science of Motion -menetelmän mukaisesti. ”Ratsastuksessa on hassua se, että valmentajia käytetään vähemmän kuin monessa muussa kilpaurheilulajissa. Moni ratsastaja valmentaa ratsukkoaan vain kerran viikossa, mutta olisi hurjan tärkeää, että valmentaja katsoisi jatkuvasti ratsukkonsa perään”, Mia toteaa.

Kaikista ei tarvitse pitää

Rampe nostaa Mian kasvoille hymyn melkein joka ratsastuskerralla. ”Rampen kanssa tulee vähintään kerran viikossa sellainen olo, että tämä oli taas ’better than ever’. Kertaakaan ei ole tuntunut, että Rampe ei antaisi itsestään kaikkea”, kertoo Mia. ”Sanon aina ihmisille, että ostakaa se hevonen, jonka selässä tunnette olevanne hyviä ja taitavia. Se fiilis tulee vain hevosen selässä.”

Mia muistuttaa, että ihmisetkin ovat erilaisia. Jotkut tykkäävät lähes kaikista ihmisistä ja jotkut vain harvoista. ”Minulla on sama juttu hevosten kanssa. En rakasta kaikkia hevosia vaan haluan hevosen selkään noustessani, että se keskustelee kanssani. Hevoset eivät ole niin monimutkaisia kuin ihmiset eivätkä ne osaa teeskennellä, joten niistä huomaa nopeasti, millaisia ne ovat. Vieraan hevosen selässä aistin melkein heti, millainen se on.” Vaikka Rampe on nykyisin kouluratsu, Mia on hypännyt sen kanssa tänä vuonna pari kertaa kavaletteja. Rampe jännittää vieläkin vähän esteillä. Se ei nosta etujalkoja kunnolla ja jää lavoista kiinni. Rampea ei tarvitse patistella tekemään töitä, mutta se ei tee mitään ilmaiseksi. ”Rampe tuntuu paljon paremmalta kuin miltä se näyttää. Ehkä sen vuoksi meihin ei ole aina uskottu”, miettii Mia.

Mia luottaa Nutrolin® Hevonen -tuotteisiin.

Rampe on aktiivinen hevonen, joten Sportti on sille sopiva tuote. Sportti auttaa palautumaan treeneistä ja kisoista, sekä pitää lihakset joustavina. Lisäksi Rampella on käytössä Iho ja karvapeite -öljy, joka auttaa pitämään ihon hyvässä kunnossa ja karvan kiiltävänä.

Hyvä kontakti hevosten kanssa

Rampe ottaa hyvin kontaktin Miaan kuten muutkin Mian kasvatit. ”Luulen sen johtuvan siitä, että minulla on hyvä suhde hevosiini. Ehkä ne huomaavat, että haluan joka solullani tehdä töitä niiden kanssa. Haluan niiden tekevän määrättyjä juttuja ja ne tekevät niitä mielellään, kun huomaavat, että se on mielestäni kivaa. Hevosilla täytyy olla selvät rajat, mutta niillä on paljon tilaa rajojen sisällä”, Mia pohtii. ”En tee hevosteni kanssa mitään erityisiä juttuja. Varsoja toki käsittelemme ihan normaalisti, mutta ne saavat kasvaa rauhassa. Emme tee niiden kanssa esimerkiksi ohjasajoa. Otamme ne varsinaiseen käyttöön kolmivuotiaina.”

Mia palkitsee hevosia paljon ja yrittää löytää aina tilanteeseen sopivan palkkion. ”Kun teen hevosten kanssa juttuja, palkitsen ne vapauttamalla ne kyseessä olevasta tilanteesta. Jos vaikka hyppään hevosella ja se hyppää hyvin, nousen heti hypyn jälkeen pois selästä. Käytän paljon erilaisia palkkioita, mutta ne eivät ole aina herkkuja, kuten porkkanoita.” Ihmisen oma toiminta vaikuttaa paljon hevosen käyttäytymiseen. ”Hevosten kanssa täytyy olla selkeä ja itsevarma, täytyy tietää, mitä haluaa. Kun vaikka talutan hevosen autoon, mieleen ei edes juolahda, etteikö hevonen menisi kyytiin. Sama pätee kaikkeen muuhunkin. Aloittajalle itsevarma käytös kaikissa tilanteissa voi olla hirmuisen vaikeaa, mutta siihen täytyisi pyrkiä, sillä se helpottaa työskentelyä hevosten kanssa. Hevoselle ei saisi tulla edes mieleen tehdä jotain muuta kuin mitä siltä odotetaan.”