Uusien sivujemme myötä esille pääsi uusia kuvia, ja vanhoja siirtyi arkistoon. Nutrolin Nivelen ensimmäisessä mainoskuvassa esiintyi bordercollie Hilda (Cabaroo Keen-Eye Annie), joka kuvan oton aikoihin ei ollut vielä aloittanut kisauraansa, vaan vasta treenasi aktiivisesti eri lajeja.
Tänä päivänä Hilda on osallistunut toko-, rallytoko- ja koiratanssin HTM٭-kisoihin, joista kaikissa myös SM-kisoihin. Tokossa Hilda on päässyt osallistumaan myös piirinmestaruuskokeisiin ja koiratanssissa maajoukkuekarsintakilpailuihin. Ehkä suurin menestys toistaiseksi on ollut SM-2 HTM:ssä kuluvana vuonna. Lisäksi Hilda on Suomen, Ruotsin, Tanskan ja sitä myöten Pohjoismaiden tottelevaisuusvalio. Sekä rallytokosta että HTM:stä Hilda on saavuttanut ensimmäiset näissä lajeissa valioitumiseen oikeuttavat tulokset.
Hilda aloitti kisauransa vasta vähän alle neljävuotiaana. Harrastamiseen tuli pitkä tauko, kun Hilda joutui nivelleikkaukseen ja sairaslomalle. Hildan ruokavalioon on kuulunut pennusta asti (tai tarkkaan ottaen jo ennen syntymäänsä, koska emä sai Nutrolin Pentua). Leikkauksen jälkeen eläinlääkärin suositeltua Hildalle omega-3-rasvahappoja ja nivelravinteita, oli itsestään selvää jatkaa Nutrolin-tuotteiden päivittäistä käyttöä. Käyttö onkin helppoa, koska Hilda tykkää tuotteiden mauista tosi paljon.
Sairaslomansa jälkeen Hilda on ollut sekä niveliltään että muutenkin terve. Mitä ilmeisimmin Nutrolin-tuotteiden tukemana sitä eivät ole vaivanneet mitkään tulehdussairaudet, kynsiongelmat tai muutkaan vaivat. Eläinlääkärilaskuja se ei siis ole kasvattanut lukuun ottamatta yhtä hammastapaturmaa, kovin railakas ja liikkuvainen kun on.
Hildan ”isosisko”, eli sitä kuusi vuotta vanhempi, mutta puolet pienempi ja silti Hildan kunnioittama, cockerspanieli Olga on nauttinut Nutrolinia heti siitä lähtien, kun sarjan ensimmäinen tuote tuli markkinoille vuonna 2007. Olga on jo 12,5-vuotias, mutta sekin voi oikein hyvin, anturat ovat lähes pennunpehmoiset ja iho on terve. Nuoruusvuosinaan, ennen Nutrolinin lanseeraamista, Olgaa vaivasivat jatkuvat korvatulehdukset, joita ei ole ollut enää vuosiin. Iästään huolimatta Olga ei vaikuta vanhuudenhöperöltä tai liiku töpöttäen, kuten moni muu vanha koira, vaan se ratkoo aktivointipelit ja tekee aktivointitemput entiseen malliin. Viime talvena vanha koira kävi myös rallytokokilpailuissa kahden koulutustunnuksen verran, leikkii Hildan kanssa lähes päivittäin sekä on muutenkin pirteä. Omistajan mukaan Nutrolin-tuotteilla on varmasti vaikutusta Olgankin hyvinvointiin.
٭HTM tulee sanoista Heelwork To Music eli seuraaminen musiikin tahdissa. HTM:ssä seuraaminen ei ole kuitenkaan samaa kuin tokossa tai rallytokossakaan, vaan mahdollisten seuraamispaikkojen (10 kpl) ja suuntien (5 kpl) myötä koira voi liikkua todella monipuolisesti. Lisää koiratanssista voi lukea: https://tahtitassut.wordpress.com/koiratanssi/